Kiitokset

Kiitokset

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Valtuustoseminaari koolla

ESPOON valtuustosalissa esitellään  nyt hieman yli 60:lle valtuutetulle metropolialueen esiselvitystä. Esittelyn tekee kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.

KELLO 16.25 kokoontuivat ryhmät ottamaan kantaa kuultuun kukin omassa tuvassa. Kävimme  demarien kesken napakan keskustelun, jonka tiivistää Sistonen.

KELLO 17 ryhmien puheenjohtajia odotettiin antamaan  virka-valmistelulle eväitä. Kokoomus myöhästyi 10 minuuttia, ja sai nuhteita.

Puheenvuoriot käytiin puolueittain  suuruusjärjestyksessä. Kokoomus kannatti selvitystä mallilla Espoo, Kauniainen, Kirkkonummi ja Vihti. Kokoomus suhtautuu varauksellisesti vaaleilla valittavaan metropolihallintoon.

Vihreät kannattavat vahvaa metropolihallintoa, joka valitaan vaaleilla päättämään asioita koko alueen etua silmällä pitäen. Oleellista on torjua alueellista eriytymistä.

Demareista asia on vielä keskeneräinen. Pohdinta jatkuu; kanta muodostuu niin, että 25.5. se on valmis. Oleellista on, että ratkaisu edistää demokratiaa ja osallisuutta. Vaikutuksia ihmisiin tulee pohtia.

Perussuomalaiset vastustavat kuntien pakko-liitoksia. He vaativat selvityksiä taloudellisista vaikutuksista. Ei pakkoliitoksille. Ei metropoliverolle. Jos selvitys on tehtävä, niin alue on: Espoo, Kauniainen, Kirkkonummi ja Vihti.

RKP.n mukaan kuntajakoselvityksiä ei tarvita, mutta kun on pakko, niin alueen tulee olla sellainen, joka vastaa kaikkien siihen kuuluvien kuntien tahtoa. Nykyinen kuntajako on hyvä. Metropolivaltuusto olisi valittava demokraattisesti. Kielellisten vaikutusten arvio on tehtävä.

Keskusta hyväksyisi useat erilaiset selvitykset, jokaisen kunnan itsenäinen asia. Selvityksen ei tarvitse olla Espoo-vetoinen. Metropolihallinnon tulisi perustua sopimusyhteistyöhön. Vaaleja ei tarvita.

Vasemmistoliitto halusi  korostaa alueen parasta. Sopimuksiin perustuva yhtestyö ei ole oikein toiminut. Seutuvaaltuusto valittakoon vaaleilla ja sille on ohjattava myös varoja. Demokratia ja asukkaiden ääni ovat tärkeitä. He haluavat kaupunginosavaltuustoja. Koko alueelle yhteinen veroprosentti. Kauniainen olisi luonnollinen kumppani. Toinen olisi Helsinki ja Vantaa.

Kristillisdemokraatit suhtatuivat kriittisesti kuntaliitoksiin. Muualla Euroopassa kuntaliitokset ovat heikentäneet demokratiaa ja johtaneet palveluiden eriarvoistumiseen. Maakuntamalli olisi parempi.

SEMINAARI päättyy klo 18. Sen jälkeen jatkuisi perehdytys, mutta minä jouduin rientämään pakkaamaan matkalaukkua.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti