1. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
2. Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Toinen tarkastaja demareista on Jasminiitta Lumme.
3. Asunto-ohjelman hyväksyminen (Pöydälle 14.4. ja 19.5.2014)
Ohjelma on jäänyt jo kaksi kertaa pöydälle. Demarien kannalta on tärkeää, etta Espooseen rakennetaan kohtuuhintaisia asuntoja ja riittävästi vuokra-asuntoja. KH päätyi esittämään Espoon Asuntojen rakennettavaksi 400 asuntoa vuodessa. Persut (Kilpi) esittävät 500. Kokoomus haluaa 300.
Demarit tukivat ensimmäisessä äänestyksessä 500 asunnon muutosta. Lopulta KH:n esittämä 400 kuitenkin voitti. Samalla hyväksyttiin Neuvottelukunnan hyväksymiä muutoksia ja lisäyksiä.
4. Omavelkaisen takauksen myöntäminen Keskinäinen Kiinteistö Oy WeeGeen lainalle
Kyseessä on 9 miljoonan velan takaus.
5. Lausunto metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista
KH kannattaa vähimmäistehtävämallia ja kuntayhtymätyyppistä hallintoa. Demareilla on alunperin ollut toinen tavoite: vahva vaaleilla valittava metropolihallinto. Tilanne on kuitenkin muuttunut sote-mallin myötä.
Persut ehdottavat kapinaa.
Välillä käytiin kahvilla.
Sitten keskustelu taas jatkuu. Vahva yhteinen henki on, että Espoon tulee olla jatkossakin itsenäinen. Paitsi vihreät.
6. Vuoden 2014 huhtikuun kuukausiraportista aiheutuvat toimenpiteet
Eräitä budjetin momentteja korotetaan.
Yksimielisesti
7. Lausunnon antaminen kuntarakennelain mukaisesta esityksestä yhden kiinteistön siirtämiseksi Vihdistä Espooseen
Espoon valtuusto on jo aikaisemmin suhtautunut esitykseen kielteisesti.
Tälläkin kertaa enemmistö hylkäsi siirron.
Kaupunginhallituksen ehdotus jaetaan valtuutetuille sähköpostilla viikolla 23 ja jaetaan kokouksessa paperisena pöydälle. Espoon rehtoreilla on asiaa koskeva kuulemistilaisuus ensi viikolla.
Valtuustoryhmämme ihmettelee näin ison asian tuomista tällä aikataululla käsittelyyn.
Demarit esittivät asian osittaista palauttamista ( päätösvallan siirto nuoriso- ja kulttuurilautakunnalle). Johtosääntöasia on liian tärkeä tuotavaksi tällä aikataululla.
Muilta osin keskustelu jatkui hetken, sitten äänestettiin Persujen esityksestä asian jättämisestä pöydälle. Ei jätetty pöydälle.
Neuvottelukunta esitti toivomuksen, että henkilökuntaa on kuultava johtosääntöjä jalkautettaessa kuutava.
9. Matinkylän keskus II, Matinkallio, asemakaavan muutoksenhyväksyminen, alue 312007, 23. kaupunginosa Matinkylä
Fortumin puretun lämpövoimalaitoksen tontille suunnitellaan 5 - 8 kerroksisia asuintaloja.
Asia meni yksimielisesti läpi.
10. Kortesmäki (Kalajärvi II, itäosa), asemakaavan ja asemakaavanmuutoksen hyväksyminen alue 721000, 85. kaupunginosa Kalajärvi
Asemakaavan tavoitteena on Kortesmäen väljästi rakennetun pientaloalueen ominaispiirteet huomioiva täydennysrakentaminen, joka tukee tulevaisuudessa tapahtuvaa laajempaa Kalajärven alueen kehittämistä.
Yksimielisesti läpi.
11. Holmanpuisto II, asemakaavan ja asemakaavan muutoksen, alue 322300, 22. kaupunginosa, Olari
Asemakaava- alueelle on suunniteltu uutta asuinkerrosalaa n. 51 400 k‑m2. Uuden asumiseen kaavoitettujen kortteleiden pinta- ala on n. 5,9 ha koko kaava-alueen ollessa n. 23,6 ha. Uusia asukkaita alueelle tulee n. 1 140 henkilöä.
Nyt keskustellaan. Särkijärvi esitti muutoksen hylkäämistä yleiskaavan vastaisena. KH:n esitys voitti.
12. Valtuustokysymys päiväkotien ja koulujen korjaus- ja väistötarpeesta sekä sisäilmaongelmien ennaltaehkäisystä (Pöydälle 14.4. ja 19.5.2014)
KH ehdottaa: Valtuusto merkitsee tiedoksi selostusosan vastauksena Hanna Kiljusen ja 42 muun valtuutetun 19.8.2013 tekemään valtuustokysymykseen. Vastauksen mukaan vuosittain korjataan kolme koulua.
Ryhmämme mielestä vastauksesta puuttuu oleellisia osia. Johanna Värmälä esitti asian palauttamista ja Liisa Kivistö kannatti. Palauttaminen kuitenkin kaatui äänestyksessä.
Kepu esitti toivomuksen, että ulkopuolinen taho tutkisi Espoon rakentamisprosessit.
13. Valtuustokysymys Keilaniemen tunnelisuunnittelusta (Pöydälle 19.5.2014)
KH ehdottaa: Valtuusto merkitsee tiedoksi selostusosan vastauksena Jukka Kilven ja 28 muun valtuutetun 21.10.2013 tekemään valtuustokysymykseen. Kilpi muutti esitystään palautusesitykseksi mm. Martti Teen kanssa keskusteltuaan.
Palautus voitti
14. Valtuustokysymys Barona-aition käytöstä
KH ehdottaa: Valtuusto merkitsee tiedoksi selostusosan vastauksena valtuutettu Kurt Bymanin ja 11 muun valtuutetun 24.3.2014 tekemään valtuustokysymyksen. Keskeinen Bymanin kysymys oli: Onko mahdollista, että aitiot luovutetaan yksittäisen valtuutetun käyttöön tilaisuuksiin, jossa hän kerää varoja itselleen vaalikuluja varten? KHS käsitteli asiaa viime viikon lauantaina.
Persut ehdottivat asian palauttamista. Palautus kaatui. Keskustelu jatkui. Lopulta vastaus hyväksyttiin yksimielisesti.
15. Valtuustoaloite kohtuuhintaisesta asumisesta (Pöydälle 14.4. ja 19.5.2014)
KH ehdottaa: Valtuusto merkitsee tiedoksi selostusosan vastauksena Kurt Bymanin ja 11 muun valtuutetun 9.9.2013 tekemään valtuustoaloitteeseen. Keskeinen ehdotus on: Espooseen kaavoitettaisiin alueita, joiden tonttien ja rakennusten vuokra ja myyntihinnat pidetään alhaisina. Alueille sallittaisiin rakentaa yksinkertaisemmin ja halvemmalla ja poiketen liiallisen korkeatasoisista laatutavoitteista ja rakennusmääräyksistä (esim. merkikontit).Rakennukset voisivat olla pysyväisluonteisia tai viiden vuoden tilapäisillä rakennusluvilla toteutettavia.
KH:n esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
16. Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5.2014)
KH ehdottaa: Valtuusto merkitsee selostusosan tiedoksi vastauksena Saara Hyrkön ja 27 muun valtuutetun 18.11.2013 tekemään valtuustoaloitteeseen. Aalto Village on Espoon kaupungin, Aalto-yliopiston, Aalto-yliopiston oppilaskunnan ja Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön yhteinen hanke, jossa on tarkoitus rakentaa 16 900 k-m2 opiskelija- ja tutkija-asuntoja Miestentiellä sijaitsevalle poliisiopiston tontille.
KH:n esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
17. Valtuustoaloite lähi- ja luomuruoan käytön edistämisestä (Pöydälle 19.5.2014)
KH ehdottaa: Valtuusto merkitsee selostusosan tiedoksi vastauksena Johanna Karimäen ym. 18.11.2013 jättämään valtuustoaloitteeseen. 18.11.2013 allekirjoitetussa valtuustoaloitteessa esitetään, että Espoossa selvitetään lähi- ja luomuruoan osuus ruokapalveluissa ja että Espoo jatkossa käyttäisi maksimaalisesti lähi- ja luomutuotteita julkisissa ruokapalveluissa.
KH:n esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
18. Valtuustoaloite asukkaiden mahdollisuuksien lisäämiseksi lähileikkipuistojen ylläpitämisessä sekä oman asuinalueen lähipalveluita koskevaan päätöksentekoon vaikuttamisessa
KH ehdottaa: Valtuusto merkitsee vastauksen tiedoksi Mari Nevalaisen ja 24 muun valtuutetun 27.1.2014 allekirjoittamaan valtuustoaloitteeseen. Ideana on isätä asukkaiden osallistumista lähileikkipuistojen ylläpitoon ja kunnostukseen vapaaehtoisena talkootyönä sekä ottaa asukkaiden ääni huomioon oman asuinympäristön lähipalveluita koskevassa päätöksenteossa.
KH:n vastaus hyväksyttiin + Nevalaisen toivomus hyväksyttiin.
19. Valtuustoaloite espoolaisten pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi
KH ehdottaa: Valtuusto merkitsee selostusosan tiedoksi vastauksena valtuutettu Susanna Rahkosen ym. 19.8.2013 jättämään valtuustoaloitteeseen. Keskeinen idea on, että Espoon kaupunki tehostaa TEM-kuntakokeilun tavoitteiden toteutumista laatimalla erillisen työllisyysstrategian.
KH:n esitys hyväksyttiin. Samoin Susanna Rahkosen toivomus.
20. Valtuustoaloite palvelujen kehittämisestä henkilöstön ideoiden pohjalta
KH ehdottaa: Valtuusto merkitsee selostusosan tiedoksi vastauksena Tiina Ahlforsin ym. 9.12.2013 jättämään valtuustoaloitteeseen.
Jätettiin pöydälle.
21.Valtuustoaloite perhetyön palvelujen kehittämisestä
KH esittää: Valtuusto merkitsee selostusosan tiedoksi vastauksena valtuutettu Kai Lintusen ja 43 muun valtuutetun 9.12.2013 jättämään valtuustoaloitteeseen. Kaupunkia pyydetään laatimaan alustava suunnitelma perhetyön palveluiden kehittämiseksi siten, että palveluiden ennaltaehkäisevyyden ja kokonaisvaikuttavuuden periaatteet tulevat palveluissa nykyistä paremmin huomioiduiksi.
KH:n esitys hyväksyttiin.
Kello on nyt 00.40. Kokous päättyi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti