Kiitokset

Kiitokset

tiistai 23. syyskuuta 2014

Kaikki- ihan kaikki Dipolissa 23.9.

Kaikki - ihan kaikki mukaan!
Espoossa tartuttiin tänään uudella tavalla kiusaamisen vastustustyöhön, kun Kaikki- ihan kaikki- prosessi lähti käytiin Dipolissa. Tarkoitus on, että lapset ja nuoret etsivät ohjatusti kouluissa itse  keinoja suvaitsevaisuuden ja oppilaiden hyvinvoinnin lisäämiseksi. Tavoitteena on luoda kaikkiin kouluihin  suvaitseva ilmapiiri, jotta KAIKKI - IHAN KAIKKI otettaisiin mukaan eikä kenenkään tarvitsisi jäädä yksin. Syksyn aikana jokaiseen espoolaiseen kouluun opettajia, jotka vuorostaan kouluttavat oppilaskummeja. Myös kodit ja huoltajat pääsevät aktiivisesti mukaan toimintaan; kevään aikana järjestetään useita aluekohtaisia vanhempainiltoja teemasta.  KAIKKI – IHAN KAIKKI -toiminta on yksi yhteisöllisen opiskeluhuollon työkauluja.

DIPOLIIN avaustilaisuueen saapui  noin 600 oppilaskunta-aktiivia, rehtoria ja ohjaavaa opettajaa, jotka ryhtyvät nyt edistämään suvaitsevaisuustoimintaa omassa koulussaan. Toiminnan suojelijoina ja keulakuvina ovat suvaitsevaisuuskummit, joiksi ovat lupautuneet mm. sivistystoimen johtaja Sampo Suihko, kansanedustaja Sanna Lauslahti sekä muita espoolaisia vaikuttajia. Suvaitsevaisuus-kummeiksi on valittu myös lukioiden opiskelijoita. Ks. www.suvaitsevaisuuskummit.fi.

Suvaitsevaisuustoiminnan organisoinnista vastaavat Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi ja vanhempainyhdistys KoKoEspoo ry.

Lapsijuontajat, Ilpo Salonen, Sampo Suihko, Susanna Lehti ja  Sanna
Lausslahti.
Ohjelma

11.55–12.00 Kilpailutyö: Niipperin koulun video 


12.00–12.10 Tilaisuuden avaus. 
Oppilasjuontajat: Julia Jutila, Tuuve Laurila, Oliver Limingoja sekä Espoon suomenkielisen opetuksen perusopetuslinja päällikkö Ilpo Salonen, KokoEspoo vanhempain-yhdistyksen puheenjohtaja Susanna Lehti sekä Suvaitsevaisuuskummien edustaja Sanna Lauslahti

Kilpailutyö: Rastaalan koulun video

Tapahtuman keynote-puhuja: Jani Toivola
12.10–12.20 Tilaisuuden ohjelman esittely. 
Oppilasjuontajat kertovat tilaisuuden ohjelmasta ja suvaitsevaisuuskilpailusta.
Kilpailutyö: Pohjois-Tapiolan lukion video


12.20–13.20 Musta tulee isona valkoinen – tuleehan? Jokaisella on oma tarina, jokaisen tarina on arvokas ja elintärkeä. Miten yhteisö voi seistä kaikkien takana? kansanedustaja Jani Toivola
Janin apuna ovat Joel Vanhanen ja Ville Väisänen kuljettamassa mikrofoneja.


13.20–13.50 Tauko

Aikuissuvaitsevaisuuskummit. Kuvasta puuttuu Sampo
Suihko. KUVA: Jukka Sarpila.
13.50–14.05 Suvaitsevaisuuskummien tervehdys: Sanna Lauslahti, Inka Hopsu ja Martti Hellström
Kilpailutyö: Pohjois-Tapiolan lukion video

14.05–14.25 Mitä koulussa pitää tehdä, että kenenkään ei tarvitse olla yksin?
Yhteisöllisyyden toteuttaminen koulussa. Yläkoulun ja lukion oppilaista koostuva ryhmä kertoo mitä koulussa pitää tehdä, että kenenkään ei tarvitse olla yksin.
Kilpailutyö: Hansakallion koulun kertomus juontajien lukemana
Kilpailutyö: Keinumäen koulun video


14.25–14.35 Kaikki ihan kaikki toiminta kouluissa ja kodeissa
Jaana Björklund-Vuojala oppilaineen esittelee kouluissa alkavan toiminnan ja Susanna Lehti esitellee vanhemmille suunnatun toiminnan.
Kilpailutyö: Tiistilän koulun valokuvatarina


14.35–15 Suvaitsevaisuusaiheisen kilpailun palkintojenjako
Kilpailutöiden tekijät palkitaan ja KoKoEspoo antaa erityismaininnat. Osuuden juonsi Leena Kiuru.


15.00 Tehtävä kaikille ja tapahtuman lopetus
Kaikille osallistujille annettiin  tehtävän ja päätettiin tapahtuma hieman etuajassa.

KAIKKI meni hienosti. Upeaa olla tässä mukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti