Kiitokset

Kiitokset

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Politiikan kevät käynnistyy

HUILUUTAUKO syksyn poliittisesta touhusta on nyt ohi, ja politiikan kevät on  taas käynnistymässä.

OMALTA osaltani luvassa on demarityötä valtuustossa, valtuustoryhmässä,  Nuorten elivoimaisuus- ryhmässä (NOW)-ja sen alla Tajua Mut-projektin ohjausryhmässä ja Ohjaamo-ryhmässä, valtuustoryhmän tiedottajan  ominaisuudessa kunnallis-toimikunnassa  ja Etelä-Espoon demareisssa ja osaston edustajana kunnallisjärjestössä. Lasken demarityöksi myös osallistumisen Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoneuvostoon ja Espoon seurakuntien yhteiseen valtuuston-ja mikäli tulen valituksi vielä seurakunnan viestintä- ja tiedotustoimikunnan kokouksiin,

VALTUUSTORYHMÄ kokoontuu viikolla 4. Tuolloin valitaan myös ryhmän puheenjohtajisto ja tiedottaja. Jos luottamista löytyy, olen edelleen käytettävissä varapuheenjohtajaksi ja tiedottajaksi, mutta jos hinkuja on muilla, niin mielelläni väistän :-)

KEVÄÄN iso juttu on  eduskuntavaalit. Uudenmaan ehdokasasettelu on muutamaan viimehetken paikkaa lukuunottamatta hoidettu. Espoolaisia ehdokkaita on nyt kolme, ja sillä toistaiseksi mennään.  Vaalityön pitäisi mielestäni käynnistyä varsin pian, ja sitten mukaan vaan jakamaan palloja. Toinen iso asia on kunta-ja metropolihallintouudistus.

TÄSSÄ kevään kalenteria (valitettavasti Kunnallisjärjestön tapahtumat eivät ole vielä nettisivuilla.

TAMMIKUU

  • NOW- kehittämsryhmän kokous ma 12.1
  • KH- laajennettu ryhmä ma 12.1. klo 15
  • Tuomiokirkkoseurakunnan srk-neuvoston kokous ti 13.1.
  • Kunnallistoimikunnan kokous= Kunta- ja metropolilaki:  Espoon demarien kannasta  jäsenille keskustelutilaisuus keskiviikkona 14.1 klo 18-20 Työväentalo Puikkarissa Hansatie 4 Kauklahti.
  • KH- laajennettu ryhmä ma 12.1. klo 12
  • Valtuustoryhmä ma 19.1.
  • Kehittämisohjelmien yhteinen kokous to 22.1.
  • Valtuuston kokous ma 26.1.
  • Nettilehti Valdemari ilmestyy
  • Etelä-Espoon demarien jäsenkokous ke 28.1.

HELMIKUU
  • Ohjaamon kokous ma 2.2.
  • KH- laajennettu ryhmä ma 12.1. klo 15
  • Tajua mut- ohjausryhmä ti 3.2.
  • NOW- kehittämisryhmän kokous
  • KH- laajennettu ryhmä ma 9.2.. klo 15
  • Tuomiokirkkoseurakunnan srk-neuvoston kokous 
  • Kunnallistoimikunnan kokous  ke 11.2, 
  • Valtuustoryhmä ma 16.2.
  • Tajua mut- ohjausryhmä ma 23.2.
  • POLITIIKAN VIIKKO
  • - ke 25.2  Espoontori klo 17.00
  • - to 26.2 Kauppakeskus Sello klo 17.00
  • - pe 27.2 Iso-Omena klo 17.00
  • - la 28.2 Lippulaiva klo 11.00-13.00
  • Valtuuston kokous ma 23.2.
  • Nettilehti Valdemari ilmestyy
  • Etelä-Espoon demarien jäsenkokous ke 25.2. 
MAALISKUU
  • KH- laajennettu ryhmä ma 2.3. klo 15
  • NOW- kehittämisryhmän kokous  to 19.3.
  • Tuomiokirkkoseurakunnan srk-neuvoston kokous ti 10.3.
  • Kunnallistoimikunnan kokous ke 11.3.
  • KH- laajennettu ryhmä ma 16.3. klo 12.30.
  • Valtuustoryhmä ma 16.3
  • Kunnallisjärjestön kevätkokous to 19.3.
  • Valtuustoseminaari ma 23.3
  • Valtuuston kokous ma 23.3.
  • Kirkkovaltuusto ke 25.3.
  • Nettilehti Valdemari ilmestyy
  • Etelä-Espoon demarien jäsenkokous
  • KH- laajennettu ryhmä ma 30.3. klo 15
HUHTIKUU
  • NOW- kehittämisryhmän kokous
  • Tuomiokirkkoseurakunnan srk-neuvoston kokous ti 14.4
  • Eduskuntavaalit  su 19.4.
  • KH- laajennettu ryhmä ma 20.4.. klo 15
  • Kunnallistoimikunnan kokous ke 22 4 
  • Valtuustoryhmä ma 6.4.
  • Valtuuston kokous ma 13.4.
  • Nettilehti Valdemari ilmestyy
  • Etelä-Espoon demarien jäsenkokous
  • KH- laajennettu ryhmä ma 27.4. klo 15
TOUKOKUU
  • NOW- kehittämsryhmän kokous
  • KH- laajennettu ryhmä ma 11.5.. klo 12.30
  • Tuomiokirkkoseurakunnan srk-neuvoston kokous ti 12.5.
  • Kunnallistoimikunnan kokous ke 27.5.
  • Valtuustoryhmä ma 11.5.
  • Valtuuston kokous ma 18.5.
  • KH- laajennettu ryhmä ma 25.5. klo 15
  • Kirkkovaltuusto ti 26.5.
  • Nettilehti Valdemari ilmestyy
  • Etelä-Espoon demarien jäsenkokous
KESÄKUU
  • NOW- kehittämsryhmän kokous
  • KH- laajennettu ryhmä ma 1.6. klo 12.30
  • Tuomiokirkkoseurakunnan srk-neuvoston kokous ti 2.6.
  • Kunnallistoimikunnan kokous
  • Valtuustoryhmä ma 1.6.
  • Valtuuston kokous ma 8.6
  • KH- laajennettu ryhmä ma 15.6. klo 15
  • Nettilehti Valdemari ilmestyy 
  • Etelä-Espoon demarien jäsenkokous

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti