Kiitokset

Kiitokset

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Terveisiä Uudenmaan piirin kokouksesta

VIHDISSÄ on koolla lähes 60 demaria Uudeltamaalta komeassa työväentalossa. Kyseessä on kevätkokous.

Kokouksen avaus

Anne Karjalainen: " Hallitus  on rämpinyt nyt vuoden. Julkista sektoria ajetaan kaaokseen! "

Antti Lindtman:
Poliittinen tilannekatsaus

"Hallituksen ensimmäinen vuosi. Kuinka mennyt?  Kansan suhtautuminen ei ole minkään hallituksen aikana näin muuttunut.Se suunta,  mitä vaaleissa tarjottiin, on nyt aivan toinen.

Demarit jakavat  110 000:n työpaikan työllisyystavoitteen. Se tarkoittaa  72 % työllisyysastetta. Hallitus on itse sanonut, että sen kiveenhakattu tavoite. Tulos tai ulos.  Tavoite on kova. Joka vuosi pitäisi saada  30 000 uutta työpaikkaa. Meillä on nyt 10 000  työpaikkaa vähemmän. Syy on selvä: Hallitus ei ole tehnyt mitään konkrettisia tekoja."

DEMARIEN keinot eivät ole oikein kelvanneet. Nyt otettu käyttöön Rinteen malli (vesitettynä), työllistymisseteli mm.

Liikenteeseen liittyvien uudistusten osalta Lindtman totesi: Tällaista ei ole tehty missään. Että yksityinen yritäjä saisi päättää, kuinka paljon liikkuminen maksaa. Kyllä se on yhteiskunnan asia.

"Panostetaan työllisyyteen.  Pidetään kaikki mukana. Ei ammuta itseämme jalkaan. Osaminen on tärkein kilpailutekijä. Jaetaan laman taakka tasaisemmin."

ESPOOLAISISTA pöntössä kävivät Ville Kopra  ja Maria Guzenina.  Tiedostusvaliokunnassa espoolaisista olivat Jukka Kivi ja asiantuntijana Sami Lehtonen.

ANTTI Lindtman sai vielä 10 minuuttia aikaa kommentoida.

SÄÄNTÖMÄÄRÄISET asiat hyväksyttiin esityksen mukaan.

KOKOUS julkaisi myös kannanoton:

Uudenmaan Sosialidemokraatit ry
PIIRIKOKOUSKANNANOTTO

23.4.2016

Hallituksella yhtiöittämisvimma
Maan hallituksen on vallannut yhtiöittämisvimma, jonka avulla se ajaa markkinamallia kaikkiin yhteiskunnan palveluihin. Tämä näkyy siinä, että sote-palvelut pakkoyhtiöitetään ja maan hallitus valmistelee yhtiöittämistä myös tie-ja rataverkon hallinnan ja ylläpidon suhteen.

Valmistellulla mallilla budjettirahoituksesta siirryttäisiin siihen, että teitä ja rautateitä ylläpidettäisiin yhtiöiden toimesta ja tulot kerättäisiin niiden toimesta tienkäyttömaksuilla. Yksityiset yhtiöt päättäisivät kuinka paljon liikkuminen maksaa Suomen teillä.

Ehdotus on kestämätön. Tiet ja rautatiet on rakennettu yhteisillä varoilla, ovat kansallisomaisuutta ja luonnollisia monopoleja. Bernerin puhallus tarkoittaisi myös parlamentaarisen päätöksenteon heikennystä. Tätä ehdotusta ei voida hyväksyä.

Uudellamaalla yhtiöittämisvimman tulokset näkyvät Y-junan lakkauttamisena ja rautatiepysäkkien vähentämisen kautta tulevana vuorojen vähennyksenä.

Lakkauttamisen sijaan raideyhteyksiä tulee kehittää. Esimerkiksi Länsi- Uudellemaalle Hanko-Hyvinkää-radan sähköistäminen toisi piristysruiskeen ja lyhentäisi laivakuljetuksia Euroopasta. Uudenmaan Sosialidemokraattinen piirikokous tukee Hanko-Hyvinkää-radan sähköistämisen käynnistämistä sekä rantaradan paikallisliikenteen palauttamista ja kehittämistä.

Erikoissairaanhoito pitää sulkea täysin hallituksen valinnanvapaus-periaatelinjauksen pakkoyhtiöittämisen ulkopuolelle. HUS:n pilkkominen yhtiöihin pirstoisi erikoissairaanhoidon osaamisen ja olisi askel taaksepäin.

Koulutukseen on tehty kuluneella vaalikaudella kestämättömiä säästöjä. Suomen osaamispohja rapautuu. Lisäksi markkinaehtoista mallia ajetaan sisään kilpailun lisäämisellä mm. ammatilliseen lisäkoulutukseen. Onko koulutussektori seuraava yhtiöittämisvimman kohde?

Koulutuksen laadusta on huolehdittava ja koulutuksen on oltava kaikkien kansalaisten saavutettavissa elinikäisen oppimisen mallin mukaan.

Lisätietoja:

Jenny Suominen
toiminnanjohtaja
Uudenmaan Sosialidemokraatit ry.
Siltasaarenkatu 18-20 C 6. krs. (Ympyrätalo)
00530 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti