![]() |
Totuudenpuhujalla ei ole ystävää. Twitterissa kerrottiin, että hän pani päähänsä "populistin hatun". Heh. |
KOKOUKSEN alussa pidettiin hiljainen hetki Imatran tragedian vuoksi.
1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
3 Vuoden 2017 talousarvion ja taloussuunnitelman hyväksyminen
Virkamiehet esittelivät ensin ratkaisua ja sen taustoja. Sen jälkeen käytiin ryhmäpuheenvuorot ja sitten muut puheenvuorot.
Neuvottelutoimikunnan puheenjohtaja Seppo Huhta kertoi ensin neuvotteluista. Lisäykset olivat yhteensä 0,4 %. Sitten ryhmät käyvät vuorollaan esittämässä saavutuksiaan. Myös demarit.
Ryhmien jälkeen alkoi keskustelu, jossa tuli esittää myös muutosesitykset.
Demarit uusivat KH:ssa tehdyt lisäysesitykset
- 3 milj. euroa pitkäaikaishoidon henkilöstömitoitukseen, (242-03)
- 1,5 milj. euroa pitkäaikaishoidon lisäpaikkoihin (242-01)
- 2 milj. euroa kotihoitoon ja (247)
- 1,5 milj. euroa omaishoitoon.” (246)
Demareilta tui myös muita muutosesityksiä ( Ali) ja toiveita (ryhmä, Jasminiitta).
KH:n päätösehdotus oli
Valtuusto
1
hyväksyy liitteenä olevan talousarviokirjan mukaisesti vuoden 2017 talousarvion ja taloussuunnitelman liitteineen,
2
hyväksyy liitteeltä ilmenevät päätösehdotukset valtuutettujen raha-asia-aloitteisiin ja toteaa aloitteet loppuun käsitellyiksi,
3
oikeuttaa kaupunginjohtajan korvaamaan talousarvioon merkityn peruspalvelujen ja maanhankinnan investointirahaston tuottojen 15 milj. euron käytön vastaavan suuruisella lainanotolla, jos lainanotto on edullisempaa kuin rahastojen käyttö,
4
oikeuttaa Espoon Tilapalvelut -liikelaitoksen ja teknisen lautakunnan jatkamaan vuoden 2016 talousarviossa erikseen nimettyjen keskeneräisiksi jäävien kiinteiden rakenteiden ja laitteiden rakentamista tai rakennuttamista niille aiemmin osoitettujen kokonaismäärärahojen rajoissa,
5
oikeuttaa konserniesikunnan tekemään talousarvioon ja taloussuunnitelmaan valtuustokäsittelystä aiheutuvat sekä muut talousarvion oikeellisuutta, informatiivisuutta tai kieliasua parantavat muutokset ja tarkennukset, jotka eivät poikkea hyväksytyn talousarvion ja taloussuunnitelman sisällöstä, eivätkä oleellisesti muuta tuloslaskelman tilikauden tulosta eikä rahoitusosaa.
KOKOUKSEN lopussa äänestettin muutoksista. Talousarvio hyväksyttiin muutoksitta. Demarit ja vasemmisto hävisivät äänestylset ja ryhmien jäsenet jättivät pöytäkirjaan eriävän mielipiteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti