Kiitokset

Kiitokset

torstai 9. toukokuuta 2019

Valtuuston kokous 20.05.2019

Valtuusto
Esityslista 20.05.2019

KOKOUS alkaa ajallaan. Ennätysmäärä varamiehiä demaripulpeteissa:  Hannele Kerola,  Nina Heinikoski,  Olli Lehtonen  sekä vasemmistoon siirtynyt Mika-Erik.

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

3 Kaupunginhallituksen ja sen jaostojen vaali
Jätettiin pöydälle. Vihreät eivät olleet ehtineet päättää omia paikkojaan.

4 Vuoden 2018 arviointikertomuksen käsittely
4-5- kohdat puhuttin yhdessä ja päätetään erikseen.
Tulostavoitteista merkittävä osaa jää toteutumatta tai niitä ei voida arvioida.
Demareista huolensa vanhusten palveluista kävi  kertomassa Markku Sistonen.  Juri Aaltonen tarttui puheessaan Espoon Asuntojen kyvyttömyyteen saavuttaa sille asetetut asuntojen rakentamisen tavoitteet. Samaan asiaan kiinnitti huomiota Hannele Kerola.  Toisessa puheenvuorossaan hän toivoi, että ICT-toiminnassa asetettaisiin tavoitteeksi tuottavuuden kasvu. Martti Hellström nosti esiin kysymyksen, kriisiyttääkö  se, että niin useita sitovia tulostavoitteita ei saavuteta eikä edes pystytä mittaamaan, koko vastuujaon toiminnan kehittämisestä virkamiesten ja poliittisten päättäjien kesken.

Replikkeissä mm. Johanna Värmälä, Liisa  Kivekäs ja Hannele Kerola olivat huolissaan vanhusten palveluiden tasosta mm. kotihoidosta.

Persut yrittivät taas kääntää keskustelun maahanmuuton torjuntaan.


KAHVITAUKO pidettiin. Pinaattijuustopiirakka

5 Vuoden 2018 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapaudesta päättäminen 1.1. - 31.12.2018
Hyväksyttiin yksimielisesti.

6 Vuoden 2018 tilinpäätös ja tuloksen käsittely
Hyväksyttiin yksimielisesti.

KAAVOJA

7 Jänismäki, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 150806, 62. kaupunginosa Lippajärvi
Yksimielisesti.

8 Perkkaa II B (Hatsinanpuisto), asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 113810, 51. kaupunginosa, Leppävaara

KYSYMYKSIÄ JA ALOITTEITA

9 Valtuustokysymys seksuaalirikollisuuden ennaltaehkäisystä Espoossa
(Persut)
Demareista pöntössä käy Olli Lehtonen. Hän yhdisti seksuaalirikollisuuden huumeiden käyttöön. Jälleen persut vetävät maahanmuuttajat lokaan. 

Vastaus hyväksytttiin.

10 Valtuustoaloite kaupungin edustus-, virka- ja ekskursiomatkojen lentomatkojen CO2 -päästöjen kompensoinnista (Pöydälle 29.4.2019)
(Vihreät)
Palautettiin uudelleen valmisteltavaksi.

11 Valtuustoaloite kaupunkipyöräjärjestelmän laajentamiseksi ympärivuotiseksi (Pöydälle 29.4.2019)
(Vihreät tekivät myös toiveen- erityisesti Kokoomus vastusti)
Demareista puheenvuoron pyysi Aulikki Pentikäinen ja ilmoitti vastustavansa ideaa mm. turvallisuuden vuoksi.

Kokous päättyi klo 21.19

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti