Peruskoulu pääkaupunkiseudulla 35 vuotta- silminnäkijän kuvaus

Vastavalmistunut luokanopettaja pitää tupakkatuntia omalle luokalleen
Siilitien ala-asteella syksyllä 1977.

VALMISTUIN  luokanopettajaksi Helsingin OKL:lta vuonna 1977- juuri kun pääkaupunkiseutu siirtyi peruskoulujärjestelmään. Oli kohottavaa olla ensimmäisiä uuden peruskoulun opettajan pätevyyden saavuttaneita  nuoria edistämässä historiallista askelta kohti aikaisempaa tasa-arvoisempaa Suomea.  Peruskoulussa noudatettiin uutta opetussuunnitelmaa (POPS). Se  ohjasi kaikkien koulujen opetusta hyvin samanalaiseksi. Nyt kaikki oppilaat opettelivat vierasta kieltä (englantia). Mm. tukiopetus, INO, päivänavaus ja  lisätehtävät olivat uusia, innostavia asioita.  Oppilaat saivat numerotodistukset, ja arvostelussa tuli noudattaa ns. Gaussin jakautumaa. Jokaiselle koululle tuli oma kouluneuvosto.  Koululautakunnassa oli opettajilla oma edustaja.

Helsingissä 1977-78

ENSIMMÄINEN  pestiini oli väliaikainen luokanopettajan tehtävä Helsingissä,  Siilitien ala-asteella Herttoniemessä.  Peruskoulu oli kaikille uutta, ja siirtymäsäädösten mukaisesti kansalaiskoulun 8. ja 9. luokka jäivät uudistuksen ulkopuolelle. Helsingin raittiustoimisto oli palkannut minut raittiusopettajaksi, ja kiersin oman työn ohella  pitämässä tupakkatunteja monissa kouluissa. Opetin näin myös kansalaiskoulussa.

1970-luvun loppu Espoossa

HELSINGISSÄ ei keväällä 1978 tullut hakuun vakituisia  virkoja, ja panin ystävieni Rauno ja Raija Haapaniemen innostamana paperit Espooseen. Marssin opetuspäällikkö Atso Vilkkijärven puisessa parakissa olleeseeen konttoriin myymään  itseäni. Vilkkijärvi palkkasikin minut  vakinaiseen virkaan.  Kesäkuun alussa  puhelin soi, ja Sepon koulun johtaja Anja Silventoinen otti minut tiimiinsä.  Voimakkaat naiset,  njan johdolla perehdyttivät minut espoolaiseen tapaan pitää koulua.  Oi niitä aikoja! Nuori mies otettiin koulussa upeasti vastaan, vaikka tuppasinkin tekemään asioita vähän eritavalla kuin ehkä oli tapana.  Kiukkua aiheuttivat minullekin - niin muistan- massa-Veso-tilaisuudet. Ja suunnatonta iloa työtovereiden lisäksi niin innistavat oppilaat. Vuonna 1972 Espoosta  oli tullut kaupunki, ja voimakas kasvu jatkui.



1980-luvun alku Sepon koulussa

Nuori luokanopettaja eli siis hienoa aikaa. Uudessa peruskoulussa törmättiin  ylä-asteilla vakaviin työrauhaongelmiin.  Ala-asteilla sen sijaan homma sujui varsin hyvin  1980-luku oli jatkuvan talouskasvun aikaa. Tuntui, että raha riitti kouluissa hyvin, ja 80-luvun loppua kohti aina vaan paremmin. Oppilaille oli aina antaa uudet oppikirjat ja työkirjat. Leirikouluista maksettiin 38 tunnin suunnittelukorvaus  opettajille.

Vuonna 1985 säädöksiä muutettiin, ja peruskoulut saivat omat johtokunnat. Pehmeät arvot ohjasivat vuoden 1985 opetussuunnitelman perusteita.  Kunnat saivat laatia opetussuunnitelmaan omia osuuksia. Espoon oma opetussuunnitelma valmistui vuonna 1987. Oppimäärässä suosittiin taito-ja taideaineita. Oppilasarvostelu pehmeni. Sanallinen arviointi tuli mahdolliseksi aluksi 1-2 luokille. Myös koulut saivat luvan hieman painottaa tuntijakoaan ja ratkaista, missä aineissa koko luokka jaettiin pienemmiksi ryhmiksi.

Luokat alkoivat käydä leirikoulussa.  Vuosikymmenen puolivälin jälkeen alkoivat tietokoneet tulla kouluihin.  Keskeisissä välineaineissa olleet tasokurssit poistettiin, ja yläasteille siirrettiin huomattavasti lisää rahaa.  Kunnat saivat liikumatilaa tuntijakoon, ja koulujen toivottiin omaleimaistuvan ja ottavan mallia vaihtoehtokouluista. Eikä paperityötä ollut juuri lainkaan.

Aloitin  1980-luvulla  sivuhommat ja jatko-opinnot OKL:lla. Olin välillä virkavapaalla, ja välillä koulutin opettajia oman työn ohella. Ajelin omalla Fiatilla ja lensin lentokoneella kouluttamaan sijaisopettajia ympäri Suomea. Siitä sai lisävirtaa- ja tarpeellisia lisäansioita.

1980-luvun loppu Niipperissä

Pieni perheemme oli  muuttanut Helsingistä Espooseen 1970-luvun lopulla Niipperin koulun opettaja-asuntolaan. Viihdyin tosi hyvin Sepossa, mutta pitkään harkittuani anoin viransiirtoa Niipperiin. Nautin opettajan työstä ja ajattelin, että ehkä omatkin lapset voisivat touhuistanu hyötyä. Syksyllä  1986  siirryin sitten pieneen Niipperin kouluun Margit Kasasen tiimiin. Sain  vetääkseni  neljännen luokan, jonka vein  kuudennen loppuun saakka. Niipperin vuodet olivat nastaa  aikaa. Seitsemää Veljestä. Bändikerhoa yhdessä naapurin Tompan kanssa. Kaikkea sai kokeilla. Yksin ja yhdessä.

Olin joutunut kovin moneen mukaan. Tekemään oppikirjoja. Kouluttamaan. Edunvalvontahommiin.  Luokanopettaja-lehteen. Keväällä 1989 oli tunne, että nyt on päätettävä, mitä isona tekee. Pohdin, mikä olisi se pelipaikka, jossa voisin parhaiten edistää jokaisen lapsen oikeutta saada hyvää opetusta. Päädyin hakemaan rehtorin paikkaa Espoosta, Auroran koulusta.

Auroran koulun kultaiset kehittämisvuodet 1989- 1992

Hakijoita rehtorin virkaan oli paljon - uurimmasta osasta heistä on sittemmin tullut rehtoreita. Auroran opettajat valitsivat minut -  konkreetisti. Tuolloin  opettajilla oli vielä sananvaltaa rehtorin valinnassa. Lautakunta, joka päätöksen varsinaisesti  teki, valitsi minut vasta pitkien keskustelujen jälkeen. Moni oli kuulema varma,  että valintani olisi virhe. Jättäisin kuitenkin koulun jo muutaman vuoden kuluttua.  Valinnan perusteluksi esitettiin kuitenkin ajatus, että opettajia vartenhan rehtori valitaan.  Pestini Niipperissa jäi siis  lyhyeksi, mutta jatkoin siellä johtokunnan puheenjohtajana.

Elettiin huikean vapauden aikaa. Berliinin muuri murtui. Pian Neuvostoliitto romahti.  Valtavien muutosten talousseuraamuksia ei osattu ennustaa.

AURORAN koulu sijaitsi Lippajärvellä. Talo oli täynnä työstään innostuneita opettajia (joista melkoinen osa jatkaa työtä kanssani yhä).   Ensimmäiset kolme lukuvuotta olivat koulun kehittämisen kultakautta.  Kkoulut saivat kuvan hiukan vaikuttaa tuntijakoonkin.  Tarkoista ryhmäkokosäädöksistä  luovttiin ns. tuntikehysjärjestelmässä. Espoossa elettiin vahvan talouskasvun aikaa. Lapset pääsivät teatteriin ja retkille. Kerhotunteja oli vaikka kuinka.  Pehmeä pedagogiikka kiinnosti. Aurora meni mukaan kaikkiin mahdollisiin kehittämishankkesiin. Murskasimme perinteisen 45-minuutin tuntirytmin. Aurora sai lisäksi arvokasta lisäresurssia mm. kulttuuri- ja raittiustoimistoilta. Kokeilimme  kaikenlaista mm. sanallisen arvioinnin ulottamista viidennelle luokalle saakka. Vuonna 1991 otettiin käyttöön uudenlainen päivänrytmi: keskelle päivää tuli siesta. Koulu ja luokkatoimikunnat herättivät henkiin Aurora-päivän vuonna 1990. Toimimme myös opettajankoulutuslaitoksen kenttäkouluna - ja yhtenä vuonna meillä suoritettiin jopa päättöharjoittelu.

Auroran koulu valitsi omaksi leimakseen steettisen eheyttämisen. Koulu pääsi mukaan Kouluhallituksen kulttuuriprojektiin, joka poiki vuosien varrella monia yhteistyötlaisuuksia. Tiedotusta tehostettiin julkaisemmalla oaa Aurora-lehteä. Sen komeasta taitosta vastasi opettaja Anna-Liisa Korhonen.Opettajat kehittivät opetusta innokkaasti. Auroran Peppi-projekti esiteltiin New Yorkissa saakka vuonna 1992. Olimme mukana useissa tietokoneavusteisen opetuksen kehittämishankkeissa, joissa erityisesti tarvittiin opettaja Juha Hyvärisen asiantuntemusta. Koulumme AuroraPress-ilmoitustaulu aloitti toimintansa Elisassa maaliskuussa -91.

1990-luvun lama

Siten tuli romahdus. Esko Ahon pääministerikaudella Euroopassa alkoi lama, ja Suomessa siitä tuli ennätyssyvä.  Lama iski Suomeen jo vuonna 1991. Se iski myös kouluihin aluksi kevyemmin, mutta vuonna 1993 jo rajusti. Ns tuntikehystä leikattiin 5 %. Opettajia lomautettiin ja määrättiin vaihtamaan lomarahat vapaiksi. Yritimme keksiä luovia ratkaisuja, joilla vahingot olisivat olleet oppilaille mahdollisimman pienet. Näihin ratkaisuihin kuului mm megatunnit. Koulujen määrärahoja leikattiin. Kirjoja alettiin kierrättää. Vanhemmat ostivat luokkiin tietokoneita. Opetusryhmien koko kasvoi. Minäkin otin oman luokan.

Lamaa kesti neljä vuotta. Koulujen saneeraukset pysäytettiin. Koulujen peruskunnostukset ajettiin alas. Välillä helpotti sitten taas uusia leikkauksia. Koulupuolella niukkuutta purettiin hieman hitaasti. Vuonna 1997 alkoivat taas uudet kehys- ja määrärahaleikkaukset. Auroran johtokunta kohahdutti hankkimalla palkkiorahoillaan ekaluokkalaisille aapiset. Kaikkien syvin typeryys päättyi vasta kun opetusministeri Olli-Pekka Heinonen pani vuonna 1998 Vantaan kuriin. Hän kielsi lomautukset.

Vuosikymmenen loppupuolella myös internet tuli kouluihin. Syksyllä -94 Tele järjesti koulussamme viestintäleirin, jonka aikana lukujärjestyksen mukainen työskentely jätettiin kolmeksi päiväksi, ja kaikki 4-6 -luokkalaiset perehtyivät videoiden, lehden ja radio-ohjelman tekoon. Kokeilimme kaksi lukuvuotta ns. parkkiluokkaa. Toteutimme ensimmäiset Via Dolorosat- joista onkin tullut koulumme perinne. Jouluna 1995 kokeilimme myös adventtipolkua.

1990-luvun alussa  omaleimaisuuden toive oli viety äärimmilleen. Vuoden 1994 opetussuunnitelman perusteissa kouluille siirrettiin ennen näkemätön vapaus, ja samalla haluttiin antaa vanhemmille vapaus valita lapsensa koulu. Oppilaiden valinnaisuutta lisättiin huikeasti.

Koulut saivat laatia itse omat opetussuunnitelmansa. Auroran uusi opetussuunnitelma valmistui vuonna 1994. Oppimäärä oli kuvattu väljästi. Oppilaille oli tarjolla sekä valinnaisia että vapaaehtoisia aineita. Erityisen suosittu aine oli science. Oppilaitten viikkotuntimäärä saattoi vaihdella. Jokaisella koululla oli itse laaditut todistuslomakkeet. Opettajat kehittivät opetusta innokkaasti. Innostuimme niputtamaan osan uskontotunneista ns. katsomuspäiviksi. Opettaja Päivi Pelli-Kouvo kehitteli kaksikieliopetusta, jolla rikastettiin kaikkien luokkien opetusta. Olimme mukana mm. Koulun Kerhokeskuksen taidekasvatushankkeessa, Koulu 2010- ja majakkakouluhankkeissa. Ns. telematiikan osalta olimme pioneereja. Miedät kutsuttiin mukaan IMTECin Koulu 2020-projektiin, joka alkoi syksyllä -92 ja kesti kaksi vuotta. Vuosikymmenen puolivälissä teimme hartiavoimin töitä Freenetin virtuaalikoulun kimpussa. Olimme sillä mukana kansainvälisesti kiinnostavassa -akvaarioprojektissa. Kuuluimme myös Euroopan Terveet koulut-hankkeeseen.


Vuonna 1995 toteutettiin myös ensimmäinen Luunjan koululeiri. Viimeisin järjestettiin toukokuussa 2006. Suuren työn leirien johtajana teki opettaja Timo Hyvönen.  Vuosina 1997-2000 meillä toimi oma yläkoululuokka, jolle laadittiin oma opetussuunnitelma. Luokkaa veti Risto Shiray Käynnistimme myös vuosikymmenen lopulla Espoon ensimmäisen starttiluokan koululykkäyslapsille.

Kodin ja koulun yhteistyö oli monimuotoista. Vuonna 1996 vanhemmat käynnistivät Kylä kaikille- projektia, joka tähtäsi oman Lippajärven alueemme viihtyvyyden ja turvallisuuden lisäämiseen. Studia-Aurora luennoitsijoina olivat mm. lastenpsykiatri Jari Sinkkonen, psykologi Keijo Tahkokallio, KT Heikki Happonen, kriitikko Jukka Kajava (TV ja tietokonepelit), arkkiatri Risto Pelkonen (Elämänhallinta) , nuorisoneuvoja Taija Blom (elämänhallinta), tapakasvattaja Kaarina Suonperä, opettajankouluttaja Tarja Ehnqvist, emeritusprofessori Matti Bergström, näyttelijä Kari Väänänen.


Kouluhallitus oli 1990-luvun alussa muuttunut Opetushallitukseksi, ja  koulutuspolitiikassa alkoi näkyä Vilho Hirven pääjohtajakaudella  näkyä kova uusliberalismi. Koulujen pehmeä omaleimaisuus haluttiin kääntää koulumarkkinoiksi.  Koulut saivat uskomattoman suuren vapauden kehittää omaa opetussuunnitelmaansa- mutta itse työhön ei juurikaan annettu työaikaa. Koulupiirit haluttiin poistaa ja vanhemmille haluttiin antaa vapaus valita lapsensa koulu. Vanhempien mielestä huonot koulut kokisivat näin luonnollisen kuoleman. Teollisuuuspiireissä käynnistyi laaja "salahanke" peruskoulun alasajamiseksi. Koko kansan kouluttamista pidettiin liian kalliina. Oli panostettava lahjakkaisiin, kärjet oli vapautettava,

Suunnanvaihdos 90-luvun lopulla

Koulutuspolitiikassa alettiin hermostua koulujen erilaistumiseen, ja mm. arvosteluohjeita tarkennettiin. Aivan 90-luvun lopulla eduskunnassa käytiin raju arvojen sota-keskustelu. Uskomattoman upeat Pisa-tulokset vetivät maton peruskoulukritiikin alta. Hallitus vaihtui, ja Opetushallituksen uudeksi pääjohtajaksi nimitettiin Jukka Sarjala. Koulumarkkinoiden kehitys pysäytettiin.  Syntyi ajatus lähikoulusta. Koulut saivat  kuitenkin suuren vapauden vastineeksi itsearviointivelvoitteen.  Suomeksi se tarkoitti montaa metriä paperitöitä. Suomi liittyi EU:niin, ja koulujen kansainvälistyminen alkoi monella lailla. Maahanmuuttajien määrä  myös moninkertaistui nopeasti.

Vuonna 1998 saneerattiin koulumme TN-sali turvalliseksi. Samssa yhteydessä tuolivarastosta tehtiin bändikämppä- sitä ennen bändit olivat harjoitelleet entisissä ulkovessoissa.

Milleniumin ensimmäinen vuosikymmen

Uusi vuosituhat alkoi positiivissa merkeissä.  Peruskoulua ylistettiin. 1990-luvun puolivälissä tietokoneet olivat tehneet läpimurtoa myös opetukseen. Internet avasi aivan uuden vaiheen opiskelun historiassa. Peruskoulu toipui suuressa osassa maata 90-luvun leikkauksista, mutta ei kaikkialla yhtä hyvin. Kaupungissa käynnistettiin aivan outoja organisaatiouudistuksia, joihin kuului kuuluisa TOP-hanke.
Myös Espoossa koulumenoista taisteltiin joka syksy.  Oletan, että 2000-luvun alun vanhempien kapinaliikkeellä  oli suuri merkitys siihen, että leikkaukset ovat olleet  nieltävissä.

Tietotekniikan kehitys jatkui nopeana. Koulujen koneet uusittiin tiheästi, ja niitä alettiin  ylläpitää keskitetysti. Vuosikymmenen puolivälissä Espoo järjesti kaikille oppilaille opit-tunnukset, jotka mahdollistavat varsin monipuolisen nettimateraalin käytön opetuksessa. Kesällä 2008 myös koulukirjastomme siirtyi ATK-aikaan.

Itse sain lopulta jatko-opintoni päätökseen ja juhlin 50-vuotispäivä ja  tohtorin karonkkaa yhtä aikaa. Koulumme oli monessa mukana, ja kehitimme jatkuvasti omia käytänteitämme.

Kodin ja koulun yhteistyö oli vilkasta. Koti & Koulu ry, organisoi huippuluennoitsijoita Studia-Aurora-sarjaan. Lippajärvellä puhuivat mm. professori Kari Uusikylä, lehtori Tapio Ahokallio, psykiatri Raisa Cacciatora, kouluttaja Timo Nuutinen ja psykiatri Ben Furman. Pienen tauon jälkeen Studia Aurora heräsi henkiin keväällä 2008, jolloin vieraina olivat mediakasvattaja Anu Ruhala sekä Irene Ojansuu ja Anu Kiesvaara.

Liityimme vuonna 2000 kansainväliseen tulevaisuuskasvatusta kehittäneeseen hankkeeseen, joka jatkui vuoteen 2006 saakka. Opettajamme pääsivät sen yhteydessä tutustumaan Sotsin, Ruotsin ja Iso-Britannian kouluihin.  Vuonna 2002 kokeilimme muksuoppia.

Olemme jatkaneet kasvuamme kohti omaleimaisuutta. "Painotamme" kahta tärkeää asiaa: perustaitoja ja taidekasvatusta. Edelliseen liittyvät vahvat tukitoimet mm. sini- ja skidikarhuryhmät. Jälkimmäinen näkyy mm. koko koulun näytelmissä sekä kuoro- ja bänditoiminnassa. Kokeilumieltä emme ole hukanneet.

Vuonna 2003 havaittiin ilmanlaadu ogelmia lisäsiivessä ja parakeissa. Parakit purettiin, ja tilalle saatiin Kuninkaantien lukiolta vapautunut hieno parakki, jossa opiskelee mm. koko alkuopetus. Parakissa on myös oikea ATK-luokka. Koulun kanslia siirtyi opettaja-asuntolaan. Syksyllä 2007 saimme käyttöömme myös toisen opettaja-asunnon. Kivirakennuksen toiseen kerrokseen rakennettiin paloportaat ja paloseinä.

Vuonna  2004 saatiin uudet opetussuunnitelman perusteet,  joita täsmennettiin vuonna 2010.  Kuntien ja koulujen valinnaisuutta kerittiin takaisin. Kuntien ja koulujen erilaistuminen alkoi näkyä- ja huoli kasvoi, Ainesisällöt oli kuvattu tarkasti. Informaatio-ohjausta annettiin jopa menetelmiin.  Arviontia yhtenäistettiin.  Espoolaiskoulut alkoivat noudattaa yhteistä itsearviointimallia (ns EFQM).
Jokainen koulu laati Espoossa sitten oman sovellutuksensa kunnan opsista.

Koulullamme toimi kaksi sope-luokkaa aina vuoteen 2010 saakka. Espoon ensimmäinen ns ryhäintegraatioluokka, jota opetti Ulla Hämäläinen aloitti meillä syksyllä 2005. Syksyllä 2007 aloitti toinen ryhmä, jota opettaa Kaija Kuivanen. Monia opettajia kiinnosti  ns. pariopettajuus. Ensimmäisen kokeilun ns. Sixmixin toteuttivat Risto Schiray ja Jukka Sarpila lukuvuonna 2006-2007. Lukuvuonna 2007-2008 samassa luokkatilassaopettavia pareja oli jo kolme: Jukka Jokiranta ja Risto Schiray (SixMixII), Katri Ahola ja Ulla Hämäläinen (TriMIx) sekä Mirja-Riikka Kilponen ja Marja Nuutila (ekamix).

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenelle alkoi sitten kehitys, joka on johtamassa peruskoulujen voimakkaaseen eriytymiseen.  Koulut toimivat eri kun nissa aivan erilaisilla resursseilla. Myös kuntien sisällä koulujen väliset erot ovat kasvamassa. Koulut ovat jakautumassa hyviin ja huonoihin, ja media tekee parhaansa kiihdyttääkseen kehitystä julkistaalla erilaisia rankinglistoja. Alettiin puhua kouluista, joilla on imuvoimaa  ja  torjutuista kouluista.  Tunnistettiin tuhansia nuoria, jotka katoavat peruskoulun jälkeen. Oppimistuloksisa havaittiin huolestuttavaa laskua.  Aurorassa kesä 2008 oli tosi vaikea. Ensin  pidetty ja tärkeä opettajamme Juha Hyvärinen menehtyi ja sitten  paloi parakkimme. Diaspora kuormitti kaikkia. Sitte opettajamme Sari Karjalainen pahoinpideltiin työssään Sope-luokassa yli vuoden ajaksi työkyvyttömäksi.

Mutta samaan aikaan tapahtui paljon mukavia asioita. Syksyllä 2007 koululla käynnistyi ns. turvallisen iltapäivän kokeiluhanke, jonka koordinaattorina toimi Sari Törrönen.. Syksyllä 2008 tämä TIP-hanke vastasi  kaikesta iltapäivätoiminnasta. Hanke päättyi vuonna 2010.

Menimme myös mukaan oppimiskeskusverkostoon. Vuodesta 2008 alkaen olemme  järjestäneet täydennyskoulutusta erityisesti taideaineissa muiden koulujen opettajille yhtenä Espoon 11-12:sta oppimiskeskuksesta.

2010-luku Espoossa

2010-luvulla peruskoulun yhtenäisyyden rapautuminen alkoi näkyä jo Pisa-tuloksissakin. Kehitystä tutkittiin huolellisesti ja mm. Jorma Kuuselan tekemissä tutkimuksissa koulujen välisten erojen pääsyyksi tunnistettiin äidin koulutustaso.

Tänään, syksyllä 2012 olen yhä Auroran koululla rehtorina. Tästäkin syksystä on tulossa  haastava. Meillä, niinkuin niin monessa muussakin koulussa, kärsitään sisäilmaongelmista. Uuden koulun rakentaminen näyttää silti jatkuvasti siirtyvän. Resurssit, joilla uutta tuen ajattelua pitäisi ajaa sisään, eivät  veny tarpeisiin saakka. Oppilashuollon henkilökuntaa puuttuu. Avustajatunteja tarvittaisiin enemmän. TVT-laitteet eivät toimi. Taksijäjestelyt tökkivät. Siirtyminen kokonaisbudjettiin on ollut kitkaista, ja joudumme leikkaamaan määrärahojamme pitkälti meistä riippumattomista syistä. Tilanteen vuoksi irtauduimme oppimiskeskusverkostosta.

Mutta näillä mennään, ja hyvällä mielellä.

Yhteenvetoa 35 vuodesta

Näinä 35 vuonna peruskoulu on muuttunut paljon. Nyt meillä on itse asiassa jo neljäs peruskoulu. Ensimmäisenä peruskouluna pidetään tavallisesti  60-luvun lopun kokeiluperuskouluja. 1970-luvun alussa maailmaa ravisteli öljykriisi, joka jopa siirsi peruskouluun siirtymistä vuodella. Rahapulassa leikattiin pois valinnais- ja vapaaehtoisaineita.  Katkerimmat muistelevatkin todellisuudessa toteutunutta peruskoulua 2.0:  ”karvalakkiperuskouluksi”. Peruskoulu-uudistus  toteutettiin hyvin keskusjohtoisesti. Kaikkissa kouluissa opetettiin asiat täsmälleen samalla tavalla. Mutta peruskoulu toi silti monta upeaa uudistusta. Melkein kaikki saivat käydä samaa koulua. Kirjoitan melkein, koska mm. kehitysvammaiset eivät tuolloin mahtuneet yhteiseen kouluun.

Myönteistä kehitystä 35 vuoden aikana

Listaan näin aakkosjärjestyksessä:

• Erityisesti Espoossa koulut tekevät paljon yhteistyötä, eivätkä kilpaile. Tässä merkittävä työkalu on ollut oppimiskeskusverkosto ja PLC-ajattelu.
• Espoo on omalla kustannuksellaan pidentänyt pienten oppilaitten koulupäivää. Koulupäivät ovat yhä lyhyet.
• Juuri missään eivätkä koskaan ole oppilaat saaneet niin hyvää opetusta niin hyvin koulutetuilta opettajilta, kun nyt täällä.  
• Koulujen pedagoginen vapaus on kasvanut, ja opettajienkin vielä varsin hyvin säilynyt.
• Koulujen toimintakulttuurissa varsinkin alakouluissa on aitoa siirtymää oppilaskeskeisyyttä kohti. Edessä on kuitenkin vielä tiikerinloikka opettajan roolissa ja yhteisöllisyyden rakentamisessa.
• Monessa koulussa kodin ja koulun yhteistyö on aitoa kasvatuskumppanuutta. Kodin ja koulun kasvatuskumppanuutta on  edelleen vahvistettava. Lapsia ja nuoria kasvatetaan parhaiten kumppaneina, joilla on yhteinen päämäärä ja selkeä työnjako.  Kodin ja koulun yhteistyötä on arvostettava niin paljon, että sekä kouluväen että vanhempien työnantajat antavat käyttää siihen työaikaa.
• Opettajat ovat monessa koulussa kehittäneet yhteistyötä, kruununa pariopettajuus.
• Opetusryhmien koko on pienentynyt. Espoolaisoppilailla onkin oltava  oikeus järkevän kokoiseen opetusryhmiin. 
• Opettajien täydennyskoulutus on otteeltaan aivan toista luokkaa kuin 1970-luvun massa-vesoissa.
• Oppilashuoltoryhmä on upea, suomalainen innovaatio.
• Pedagogiikka on yhä monipuolisempaa. Mutta olemme suuren murroksen edessä, johon keskeinen vastaus on pedagoginen hyvinvointi. Se tarkoittaa, että koulussa työ sujuu ja että oppilaat ja opettajat voivat hyvin. Tutkimustulosten mukaan kouluissa, joissa voidaan hyvin, opitaan hyvin. Kouluissa, joissa oppimistulokset ovat heikkoja, oppilaat oirehtivat sekä fyysisesti että henkisesti. Hyvinvointiin, iloon ja  onnistumiseen kannattaa panostaa.  Perinteisten osaamistavoitteiden rinnalle fokukseen tulee nostaa onnistumisen kokemukset. Meidän opettajien on rakennettava positiivisia koulukokemuksia. Joka päivä. Joka tunti. Jokaiselle oppilaalle. Se vaatii opetuksen eriyttämistä ja oppimisen personointia. Kiire pois. Vähemmän  on enemmän. Kaikilta  ei vaadita kaikkea samaa. Oppilaiden tulee  saada vaikuttaa siihen, miten uudet asiat otetaan haltuun. Yhteisestä suunnittelusta syntyy vastuullista osallisuutta ja positiivisia tunnekokemuksia, jotka tukevat oppimista ja edistävät kasvua.   
• Peruskoulun tulokset ovat maailman huippuluokkaa, ja maan kaivaminen yhtenäiskoulun alta on pitkälti loppunut.
• Suomalainen koulutuspolitiikka on betonoitu luottamuksen kulttuurin ympärille. Meiltä on poistettu tarkastajat, eikä testejä ole tuotu koulun arkea sotkeaan.
• Yhä yleistyvissä yhtenäisissä peruskouluissa on onnistuttu paremmin kohtaamaan murrosiän haasteita.

Kielteistä kehitystä 35 vuoden aikana

Listaan näin aakkosjärjestyksessä

• Ensimmäiset merkit peruskoulujärjestelmän rapautumisesta ovat kuitenkin jo näkyvissä.  Kehitys on pysäytettävä- myös hyvänä koulukaupunkina tunnetussa Espoossa. Jokaisen koulun on oltava myös kriittisille vanhemmille riittävän hyvä. Puutteellisia olosuhteita on kompensoitava. 
• Homekoulujen määrä on räjähtänyt kasvuun. On arvioitu, että peräti  kahdessa koulussa kolmesta sisäilmassa on ongelmia. Kyseessä on megaluokan kriisi. On taattava, että jokainen koulu on  turvallinen ja terveellinen. Yksikään lapsi ei saa menettää koulutilojen vuoksi terveyttään. Espoossa on huutava pula remonttien aikaisista väistöiloista. Tilatarve tulee ottaa huomioon uusissa koulurakennushankkeissa. 
• Iltapäivätoiminta on ohentunut. Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus iltapäivätoimintapaikkaan.  Kouluille on luotava edellytykset rakentaa koulupäivästä ehyt, turvallinen kokonaisuus, johon kuuluu oppituntien lisäksi monipuolisia mahdollisuuksia harrastaa ja leikkiä. TIP-hanke kannattaisi elvyttää.
• Koulutoimen budjettia vääristävät kohtuuttomat ulkoistetut menot (mm. sisäiset vuokrat)
• Koulujen väliset erot ovat kasvaneet.
• 1990-luvun leikkauksissa menetettyä määrärahatasoa ei ole suhteellisesti ottaen koskaan saavutettu. Opetustoimen budjetin on aidosti katettava kaikki palkkamenot. Koulujen budjettien on riitettävä luvattuun tuntikehykseen. Opetustoimenjohtajilla on oltava puskurivaroja äkillisiä kriisinomaisia tilanteita varten.  
• Opettajia ei kuulla rehtorivalinnoissa riittävän painokkaasti.
• Opettajien professio kuormittuu  työtehtävillä, joita aikaisemmin tekivät ihan muut. Opettajien työaikajärjestelmää on korjattava. Opettajilla olisi oltava oikeus keskittyä kasvatukseen, opetukseen ja ohjaukseen. 
• Raha näyttää yhä vahvemmin ohjaavan tehtävistä ratkaisuista huonoja. Nykyiset  tavat hankkia välineitä ja palveluita eivät ole kustannustehokkaita. Opetustoimi maksaa  tänään itseään kipeäksi ylihinnoitelluilla vuokrilla. Vuokrien on vastattava  kiinteistöjen todellista kuntoa, ja katetavoitteen tulee olla järkevä. 
• Sisältöjen määrä  ei ole ainakaan keventynyt. Seuraavassa opsissa pitäisi tosi tarkasti miettiä, kuinka kiireen tuntua  voitaisiin  keventää. Opettammeko jatkossakin yhä vaikeampia asioita yhä nuoremmille lapsille?
• Tarvikkeisiin on varattu vähemmän varoja. Espoolaisoppilailla olisi oltava  oikeus asianmukaisiin oppimateriaaleihin
• Tukea ei riitä kaikille, vaikka se on valitun inkluusion onnistumisen kannalta elinehto. Jokaiselle oikeus tarvitsemaansa tukeen. Meillä ei ole varaa menettää yhtään lasta. Koulutoimen budjettiin on varattava riittävät rahat sekä oppilashuoltoon että  avustuspalveluihin. Syrjäytymisvaarassa olevien  lasten ja nuorten tueksi olisi rakennettava hallinnonrajat ylittävä kuntatason moniammatillinen turvaverkko, joka tukee perheitä ajoissa. Sairaalakoulujen ja etappiluokkien määrää kannattaa lisätä.
• TVT:ssä olemme upean nousun jälkeen putomassa muitten maitten kyydistä. 21. Vuosisadan taidot vaativat uudet välineet. Tutkimusten mukaan suomalainen koulu on pudonnut tieto- ja viestintätekniikan  osaamisessa muiden maiden tahdista.  Meidän on otettava tiikerin loikka huonekaulutietokoneista ja tietokoneluokista  älypuhelimiin  ja tabletteihin. Laitteiden tuki on nyt hajautettu niin, että kukaan ei kanna kunnolla siitä vastuuta. Espoon on kasvettava vaativaksi asiakkaaksi myös tieto- ja viestintätekniikan osalta.
• Väkivalta on lisääntynyt myös kouluissa. Sen osalta on otettava käyttöön ehdoton nollatoleranssi. Kouluissa väkivaltaa kohtaavat sekä oppilaat että henkilökunta. Kroonisesti väkivaltaisesti käyttäytyvien oppilaiden opetukselle on löydettävä järjestelyt, jossa he ja heidän perheensä saavat kaiken tarvitsemansa avun. 

ON ollut tavattoman upeaa saada tehdä töitä 35 vuotta peruskoulussa, ja siitä 34 vuotta Espoossa.  Suomalainen peruskoulu on upea. Sen alkava rapautuminen on estettävä. Peruskoulusta on moneen, mutta se ei voi olla kaikkeuden keskus. Koulu ei voi korvata koskaan kotia. Kaikkia ongelmia ei ratkota pedagogiikan keinoin, mutta monet kyllä.