Kiitokset

Kiitokset

torstai 24. lokakuuta 2013

Talousarvio ja suunnitelma 2014

KAUPUNGINJOHTAJA Jukka Mäkelän tiedotustilaisuus alkaa kohta valtuustosalissa. Sali on täynnä päättäjiä ja kaupungin henkilöstöä. Medialle on oma tilaisuus klo11.

MÄKELÄ aloittaa tilausuuden esittelemällä Espoon tarinaa.
 - Kaupunki menestyy, kun se tekee asioita, joita kaupungin pitää tehdä. Turhasta tekemisestä pitää luopua? Ei ole turhaa. Mutta on keskityttävä kaupungin kannalta tärkeimpiin asioihin.

Espoota kuvaa mm. seuraavat tekijät:
- Espoo 555 vuotta
- viimeiset 55 vuotta nopeaa väestönkasvua; edelleen yli 4000 uutta asukasta vuodessa: lapsia, vanhuksia, maahanmuuttajia...
- kasvavat palvelu- ja investointitarpeet
- monikulttuurisuus ja maahanmuutto; vieraskielisten määrä kasvaa
- kestävä kehitys
- taloudellinen toimintaympäristö on haastava; hitaan kasvun aika
- yhtä aikaa useita uudistuksia; epävarmuus.
- työttömyysaste on poikkeuksellisen suurI, aikaisemmin meillä alhainen

TALOUS on saatava kestävälle pohjalle. Tavoitteena on rahoitustasapaino. Käyttötalous on mitoitettava oikein.  Edessä on tiukka menokuri ja resurssiohjaus. Omaa suoritusta on parannettava.  Palvelutasoa tarkistettaneen kansallisella tasolla. Nyt kunnilla on noin 1000 tehtävää. Maksuja ja taksoja tarkastellaan (nyt ei esitetä nostamista). Tilatehokkuutta lisätään. Käyttö- ja täyttöastetta nostetaan. Meidän pitää olla hyviä hankinnoissa. Harjoitamme aktiivista elinkeinopolitiikkaa. Työllisyys on saatava paranemaan.

ESPOO ei irtisano eikä lomauta. Toisin kuin monet muut kaupungit. Mäkelä uskoo, että he tulevat Espoon linjalle, jossa henkilöstöä palkataan harkitusti.

Vastataan haasteisiin yhdessä. Veroja korotetaan 0,5 % (17,75>18.25) valtuustokaudeksi.  Korotus tarkoittaa noin 30 miljoonaa ja peittää neljäsosan puuttuvasta rahasta. Espoon tuloista 70 % tulee tuloveroista. Korotus tarvitaan, jotta lakisääteiset tehtävät täytetään. Edelleenkin Espoon veroprosentti on maltillinen; alhaisempi kuin kunnissa keskimäärän (19,4).  Espoo maksaa omista verotulostaan kolme yksikköä muille kunnille.

Maaliskuussa 2014 tullaan esittämään valtuustolle talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelma. Kun valtio on tehnyt linjauksensa auki olevista asioista (Kuntauudistus, metropolialueen ratkaisut...)

ESPOON kehittämistoimintaa fokusoidaan nyt ohjelmaryhmien avulla. Kouluihin investoidaan jo nyt enemmän kuin missään muussa kaupungissa.  On saatava laatua vastikeeksi.

JUHA Metso avaa nyt sosiaali- ja terveystoimen osalta talousarviota. Aito kohtaaminen on tärkeää. Tehdään asioita yhdessä asukkaiden ja henkilöstön kanssa. Eikä ketään jätetä leirin ulkopuolella. "Miten voin auttaa"-asenteella. Espoolaiset osaamaan ja haluamaan auttamaan itseään ja toisiaan.

NYT tavoitteena on saada terveysasemien palvelukyky paraneminen. Uusia tapoja täydentää omaa tuotantoajärjestö- ja yritystoiminnalla. Vähemmän kiireellisesti sijoitettuja lapsia...Lisää yhteistyötä erityistä tukea tarvitsevien lasten auttamiseksi. Sähköinen palveluseteli.... Terveyspalvelut tuotetaan nyt todella halvalla. Budjetti nyt 738 miljoonaa euroa.

SAMPO Suihko on vuorossa seuraavana. Budjetti on 638,2 miljoonaa. Meillä on asiat ihan älyttömän hyvin Espoossa. Sivistystoimenkin päätavoite on hyvinvointi. Palveluita uudistetaan entistä asiakaslähtöisemmiksi ja helpommin saavutettaviksi. Puolet espoolaisista käyttää näitä palveluita. Yhteistyötä tehdään yli hallintorajojen. Tavoitteena Suomen osaavin kaupunki. Nuorisotakuu on saatava toteutumaan.  Ensi syksynä yksikään nuori ei putoa koulutuksesta peruskoulun jälkeen. Oppimistuloksissa tavoite on olla parhaan nejänneksen joukossa. Aikuiskoulutuksen palvelukeskusta valmistellaan tukemaan. Matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia. Perustetaan alueellisa kehittämisryhmiä...

OPETUKSEN resursseja supistetaan asteittain. Tilojen käyttöä tehostetaan.  Katsotaan tarkemmin, mihin rahat käytetään. Viisaus on rehtoreilla ja koulun tasolla.

OLAVI Louko esittelee teknistä ja ympäristötoimea. Länsimetro hallitsee kaikkea rakentamista. Rakennetaan Tapiolaa, Suurpeltoa.  Espoon sairaalaa. Koulukorjauksia vauhditetaan. Tilojen käyttöä tehostetaan. Kaupunkirakennetta tiivistetään. Koulukorjaukset on priorisoitu ensimmäiseksi.  Aurora on listalla. Enempään ei pystytä edes rahalla.  Metropolihallintoa valmistellaan. 2500 uutta asuntoa, vuokra-asuntoja 500. Investointeihin käytetään ennätyksellisesti melkein 600 miljonaa euroa.

MAURI Suurperko avaa palveluliiketoiminnan  (mm. Espoo Catering, talouspalvelut, henkilöstöpalvelut, kiinteistöpalvelut, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos...) budjettia. Kunnat eivät ensi vuonna saa kilpailla markkinoiden kanssa. Toiminta on sisäisten palveluiden tuottamista. Liikevaihto on 265,8 miljoonaa euroa. Tavoite on lisätä hankintojen kriteereihin työllistämisvelvoite. Espoossa on noin 2400 pitkäaikaistyöttömiä ja 1200 työtöntä nuorta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti