Espoon demarit valitsivat 2.12.2013 pidetyssä ryhmän järjestäytymiskokouksessa puheenjohtajiston vuodelle 2014.
Demariryhmää 11 vuotta johtanut Markku Sistonen luopui tehtävästä.
- Kaupunginhallituksen puheenjohtajisto toimii kuntaliitos-selvitysten ohjausryhmänä, joten sille tulee melkoisesti tehtäviä. Puheenjohtajisto on mukana myös PKS-koordinaatioryhmässä ja muissakin seudullisissa organisaatioissa. Yhdelle ihmiselle kasautuu helposti liikaa tehtäviä. Kun ryhmän puheenjohtajaksi valitaan joku toinen, saamme leveämmällä rintamalla päättäjiä mukaan, Sistonen perustelee päätöstään.
Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Maria Guzenina-Richardson. Maria on kolmannen kauden kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja. Hän toimi kesäkuusta 2011 toukokuuhun 2013 Jyrki Kataisen hallituksen perus-palveluministerinä. Kesäkuusta 2013 alkaen Maria on ollut Suomen Euroopan neuvoston valtuuskunnan puheenjohtaja.
- Kiitos luottamuksesta. Loppuvaltuustokausi tulee olemaan meille demareille työntäytteinen, Maria totesi. Ei ole itsestään selvää, että meidän demareiden tavoittelemat asiat toteutuvat. Siksi niiden puolesta on taisteltava koko joukolla. Jokainen päivä. Meillä on hyvä valtuustoryhmä, tämän porukan kanssa on kunnia saada tehdä töitä.
Ensimmäiseksi vaapuheenjohtajaksi valittiin Martti Hellström ja toiseksi puheenjohtajaksi Johanna Värmälä.Valtuustoryhmän tiedottajana jatkaa Martti Hellström. Sihteerinä toimii Juhani Parisaari.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti