Kuvasikermä ensimmäisestä seminaaripäivästä. |
Ohjelma
Keskiviikko 12.2.2014
7.00- Aamiainen oli maukas. Pekoni rapeaa.
8.15 Avaus ja päivän tavoitteet, valtuuston pj. Markus Torkki.
- Tavoitteena on tänään valita suunta, hän sanoi. On priorisoitava.
8.20 Vuoden 2014 talouden tasapainotus, kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä
- Etsitään hyvät askelmerkit.
- 140 miljoonan sopeutus vuoteen 2017 mennessä, nyt 25 miljoonaa.
- Keinovallikkoa: menokuri ja säästöt, maksut ja taksat, palvelutason arviointi, tuottavuuden parantaminen ja tulopohja ja verotus.
- Nyt ei tehdä talousarviopäättöksiä. Ryhmät pohtimaan, ovatko luvut ja perusteet kohdallaan. Kantaa ja priorisointia ryhmiltä: mitä tulisi suosia ja mitä välttää. Siltä pohjalta valmistelua jatketaan.
Etujassa klo 8.30 alkoi seuraava osuus: Työskentelyohjeistus, taloussuunnittelujohtaja Pekka Heikkinen. Valtuustolle avattiin laskelmien taustoja.
- Nyt tavoitellaan siis rahoitustasapainoa, meitä muistutettiin.
Valtuustoryhmien työskentely
9.15 jakauduttiin työskentelemään valtuustoryhmittäin: Aiheena oli vuoden 2014 talouden tasapainotus; suuruus ja keinot. Talouden tasapainotuksen ja tuottavuuden linjausluonnosten käsittely.
Demarit ja KD panivat heti päät yhteen ja jälkeä syntyi. Nyt pitää edetä tiedon varassa. Päätöksen tekoon tarvitaan sekä hintalappuja että arvioita eri ratkaisujen vaikutuksesta ihmisten arkeen. Puheenjohtaja neuvotteli myös vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa, ja saimme aikaa flapillisen yhteisiä ajatuksia:
Investointeja ei maksateta palveluiden tarvitsijoilla. Ei henkilöstöleikkauksille. Monia investointeja voidaan esim. lykätä puolella vuodella. Tuottavuusyhteistyöllä ja tulospalkkioilla voidaan motivoida henkilöstöä. Näillä ryhmillä oli valmiutta myös verojen korotuksiin- ei maksujen nostoon. Päinvastoin terveyskeskusmaksuista kannattaisi luopua. Rahastoja tulisi uskaltaa käyttää. Jne.
Kello 10.30 alkoi työskentelyn purku. Puolueet suuruusjärjestyksessä kertoivat kantansa. 25 miljoonan leikkaus sopi kokoomukselle, persuille ja RKP:lle.
Demarit esittelivät omat - kumppaneiden kannat.
Lopuksi ehdotuksista käytiin keskustelua. Näytti siltä, että kokoomusta hieman hermostutti, että kriisitietoisuus ei edennyt valtuustossa epidemian tavoin.
Kello 11.15 valtuuston pj. Markus Torkki ja kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä olivat valmiit kertomaan jatkotoimenpiteistaä ja lopulta päättämään tilaisuuden.
Lounaan jälkeen klo 12.30 kokoontui vielä valtuuston neuvottelutoimikunta. Siellä demarit, vasurit, kd ja vihreät seisoivat yhteisten linjausten takana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti