DEMARIEN valtuustoryhmä kokoontui maanantaina 7.4. valmistautumaan 14.4. pidettävään valtuuston kokoukseen.
Valtuusto. Esityslista 14.04.2014 klo 17:30
1. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
2. Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Demari toinen tarkastaja. Leena Luhtanen varmaankin.
3. Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Espoon Kiekkoilun Tuki ry:lle Vermo Areenan rakentamiseen otettavalle lainalle
KH esittää, että takaus myönnetään 20 vuodeksi maksimissa 15 miljoonan lainalle. Keskustelua on käyty siitä, että myös tytöt pääsevt jäälle.
4. Kaupungin omavelkaisen takauksen korottaminen Länsimetro Oy:n lainoille sekä lainojen suojaamisessa käytettäville johdannaisille
Espoo takaa 690 miljoonan lainat 35 vuodeksi. Vaikka asia on käytännössä tekninen, puhetta tulee varmasti, nyt kun Länsimetron jatko on epävarmaa. Pakko tehdä päätös, koska rakennuskustannukset ovat nousseet. Näyttää siltä, että metron rakentamista ei jatketa, ennenkuin valtio tekee päätöksen. Asiaan palattaneen keväällä 2016.
5. Tilakeskus-liikelaitoksen talousarvion muuttaminen investointien osalta.
Espoo lisää budjettiin 12,3 miljoonaa.
6. Espoon monikulttuurisuusohjelman 2014-2017 hyväksyminen
Espoon monikulttuurisuusohjelma 2014-2017 korvaa edellisen kaupungin kotouttamisohjelman eli Espoon monikulttuurisuusohjelman 2009-2012. 11.3 %:lla muu äidinkieli kuin suomi tai ruotsi. Toimentulotuen piirissä puolet lapsista. Veikkaanpa, että Persuilla on paljon sanottavaa.
7. Asunto-ohjelman hyväksyminen
300 vai 500 vuokra-asuntoa (MAL-tavoite) vuosi? Vuokra-asunnot ovat demareille tärkeitä. KH päätti 400 asuntoa. Jonossa on 6000 ihmistä. Pulaa on tonteista. Kinaa siitä, kuka saa rakentaa Espoon asuntojen lisäksi. Tukea 5000 € saatavissa/asunto tämän vuoden ajan.
8. Valtuustoaloite kohtuuhintaisesta asumisesta
Bymanin aloite.
9. Valtuustoaloite syömäkelpoisen ruuan hyödyntämisestä ja tähderuokailun kokeilemisesta Espoossa
Vastauksessa todetaan, että aikaisemmat kokeilut huomioiden voidaan tulla siihen johtopäätökseen, että tähderuokailulla ei saavuteta sen aiheuttamiin kustannuksiin nähden vastaavaa välitöntä taloudellista hyötyä. Sen sijaan ekologiset hyödyt näyttäytyvät kokeiluissa positiivisilta. Espoolaisen Aarnivalkean alakoulun oppilaat ovat ideoineet projektin, jossa tähderuoan myyntiä kokeillaan ja yhteisöllisyyttä koulun sisällä lisätään. Espoo Catering lähtee mukaan tähän kokeiluun tämän kevään aikana ja seuraa kokemuksia ruoan myynnistä ja miettii niiden perusteella mahdollisia jatkotoimenpiteitä.
10. Valtuustokysymys päiväkotien ja koulujen korjaus- ja väistötarpeesta sekä sisäilmaongelmien ennaltaehkäisystä
KH: Vastaus merkitään tiedoksi. Tärkeä asia.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti