HESARISSA on tänään merkittävä artikkeli, jossa ehdotetaan, että oppilaat toisivat kouluun kodin älylaitteita.
Jutussa opetushallituksen ylitarkastaja Kimmo Koskinen peräänkuuluttaa asennemuutosta peruskouluihin. Koulujen tulisi sallia jopa suositella omien tietokoneden käyttöa.
Peruskoulut siirtyvät kahden vuoden kuluttua uusiin opetussuunnitelmiin, joissa painotetaan tieto- ja viestintätekniikan taitojen oppimista. Samaan aikaan myös oppimateriaalit siirtyvät sähköisiksi. Mutta kuntien ja valtion rahat eivät riitä henkilökohtaisten laitteiden hankkimiseen jokaiselle oppilaalle. Kuntaliiton selvityksen mukaan kone jokaiselle koululaiselle maksaisi 160 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä oppimateriaaleihin käytetään 90 miljoona euroa. Sen vuoksi on pakko lähteä sille tielle, että hyödynnetään oppilaiden omia laitteita, Koskinen sanoo.
Samalla koulujen on kuitenkin tarjottava tehokas langaton verkko koulutiloihin. Lisäksi koulujen on hankittava riittävästi varalaitteita niille oppilaille, joilla ei ole omia laitteita. Koskinen tietää hyvin, että peruskoulutus on maksutonta, eikä oppilaita voi vaatia tuomaan omia laitteita kouluun.
ELÄMME siis mielenkiintoista aikaa. Koulujen toimintakulttuurissa halutaan hyödyntää 2010-luvun tekniikkaa, irtautua paperisista oppikirjoista ja siirtyä digitaaliseen oppimiseen- mutta keskeisimpään oppilaan työvälineeseen; henkilökohtaiseen älylaitteeseen ei ole varaa.
KOSKISEN linjaus on harkiten kirjoitettu, siinä vain ehdotetaan oppilaiden omien laitteiden sallimista. Se että kouluilla todellakin on Koskisen edellyttämät oppilaille ilmaiset langattomat verkot ja varakoneita aidosti jokaiselle, joka ei tuo kouluun omaa konettaan, maksaa maltaita. Olisikin hyvä kysäistä jossakin koulussa, kuinka moni oppilas oikeasti sitoutuisi tuomaan päivittäin oman tablettinsa kouluun. Sitten olisi helppo laskea, kuinka monta varakonetta tarvittaisiin.
AVAUS on irtiotto peruskoulun keskeisestä koulutuksellisen tasa-arvon periaatteesta. Jos näin toimitaan, opetus eriarvoistuu varmasti maan eri osissa. Maan köyhimmissä osissa lapsilla ei todellakaan ole omia älylaitteita. Voi olla, että kun koulut avaavat ovet omille laitteille -eikä koulussa ole varalaitteita riittävästi, linjauksesta vielä käräjöidään pitkään. Itse pidän ehdottomasti parempana ratkaisuna, että koululla on riittävästi älylaitteita. Kokemukseni mukaan sopiva laite/oppilas-suhde on 1:3.
TÄSSÄ linkki juttuun:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1407998188784?jako=fac7deea441297c42601615b5cf06721&ref=fb-share
Kiistän ehdottomasti, että kyseessä olisi irtiotto koulutuksellisesta tasa-arvosta. Tasa-arvoa ja sen toteutumista voidaan tarkastella hyvin erilaisista lähtökohdista käsin – luokkatasolta globaaliin tasoon asti. Valitettavasti opetus on jo nyt eriarvoista maan eri osissa ja jopa kunnan sisällä. Monissa kouluissa oppilaille on tarjolla riittävästi laitteita, hyvät verkkoyhteydet ja osaavat opettajat. Kun taas useissa kouluissa ei tieto- ja viestintäteknisiä taitoja pystytä juuri lainkaan opettelemaan. Suomalaiset koululaiset eivät myöskään ole tieto- ja viestintätekniikan käyttömahdollisuuksien osalta tasa-arvoisessa asemassa moniin muihin eurooppalaisiin koululaisiin nähden.
VastaaPoistaPidän tärkeänä sitä, ettei tämä edellä kuvattu jo vallitseva epätasa-arvo enää kasvaisi digitaalisten taitojen osalta. Minusta pääasia on, että kaikilla oppilailla olisi mahdollisuus opintojensa aikana saada kokemuksia ja harjaantua tieto- ja viestintäteknologian käyttäjänä – asuinpaikasta, varallisuudesta tms. riippumatta. Paras ratkaisu toki olisi, että löytyisi kansallista koulutuspoliittista tahtoa hankkia julkisin varoin näitä digitaalisia oppimisvälineitä yhdenvertaisesti kaikkien oppilaiden käyttöön. Mutta jos näin ei tapahdu (kuten näyttää), niin otetaan sitten mieluummin omat laitteet mukaan kouluun täydentämään laitevajetta kuin että jätetään tvt kokonaan hyödyntämättä opetuksessa. Ei velvoittaen, mutta sallien.
Kiitos, KimmoK kommentista ja kantasi avaamisesta. Aikoinaan ruotsalainen kasvatustietelijä määritteli tasa-arvon tavalla, johon peruskoulu-uudistuksessa sitouduttiin: ei riitä että kaikilla on samat mahdollisuudet; on tuettava erityisest niitä, joilla on heikommat lähtökohdat. Pidän yhä tuosta määritelmästä (kiinni). Sillä, että tasa-arvon tilanne on nyt huono, ei voi perustella uusia ratkaisuja, jotka pahimmillaan vievät tilannetta vielä epätasa-arvoisempaan suuntaan.
VastaaPoistaOlen edelleen sitä mieltä, että keskeisten opetusvälineiden tulee olla oppilaille maksuttomia. Niinkauan kuin laissa niin lukee.
Kyse on nyt samasta kuin saako ampua sen joka uhkaa ampua kymmenen: onko oikein tehdä väärä teko, jos se edistää hyvä päämäärää.
VastaaPoistaOlen Martin kanssa periaatteesta täysin samaa mieltä. Jos periaatteesta pidetään kiinni ja koulun resurssi tilanne säilyy nykyisellään, toimitaan hyvän puolesta ja edistetään pahan tapahtumista:
Kun tvt-taidot ovat keskeinen kompetenssit jatkossa, ja koulu ei niitä pysty varmistamaan, päädytään tilanteeseen, jossa tämän avainkompenssin hankkiminen jää kokonaan lapsen kotitaustan (taloudelliset mahdollisuudet hankkia laitteet SEKÄ sivistysosaaminen käyttää laitteita osaamispääomsn kannalta tuloksekkaalla ja innostavalla tavalla) varaan.
Lopputulos on epätasa-arvoinen, ehkä jopa niin paljon, että se syö koulun institutionaalisen uskottavuuden. Ja johtaa hirvittäviin seurauksiin?
Tähän Mikon nostamaan jännitteeseen tuo lisää vahvavirtaa se fakta, että keskiluokan töiden kadotessa ja työelämän polarisoituessa jyrkästi haasteellisiin asiantuntija- ja pätkärutiinitöihin, tarve kouluttaa koko kansa yhtä pitkälle heikkenee. Vaativia ja mukavia töitä ei riitä kaikille.
VastaaPoistaSuurella todennäköisyydellä kylmä todellisuus ja vähenevät resurssit johtavat "kärkien vapauttamiseen" ja tasa-arvon käsitteen uudelleen tulkintaan- paluuseen, että koulutus on kaikille avointa, mutta kärjen on saatava edetä omaa tahtiaan ja kaikilla omilla keinoillaan. Oma vika, jollei pysy perässä.
Kasvattaja tekee käytännöllisiä ratkaisuja siinä todellisuudessa, joka ympärillä on, arvojen ohjaamana.
VastaaPoistaPolitiikka rakentaa sen todellisuuden, nyt ja tulevaisuudessa. Kysymys on siis perimmältään poliittinen, koulu on samassa puun ja kuoren välissä kuin monessa muussakin asiassa - pakko valita huonoista vaihtoehdoista vähiten huono. Joskus toki myös hyvistä paras.
Moraalinen vastuu taitaa painaa yhtä paljon poliitikkoa kuin opettajaakin. Ja toimittava vain on, tehtävä päätöksiä, opettajan ainakin. Poliitikko voi toki vain puhua.
Miten sinä Martti tämän ratkaisisit? Tasa-arvoisesti. Pk-seudulla, Suomessa, globaalisti.
Kun "hyvä" ja "oikein" ovat niin vaikeita, pitäisi olla edes "meidän suuntamme", jolloin virkamies tietää tehneensä sen mitä häneltä odotetaan.
Mikä on Suomen suunta?
Mikko!
VastaaPoistaEnsin selvittäisin omassa koulussa, miten oppilaat asiaan suhtautuvat. Kuinka moni olisi valmis tuomaan omaan koneensa/käyttämään älypuhelintaan säännöllisesti? Saisivatko muutkin käyttää sitä? Kuinka monta varalaitetta tarvittaisiin? Kuinka monen laitteen yhteiskäytön koulun verkko kestää?
Kun nuo tulokset ovat selvillä, teemaa käytäisiin läpi huoltajien kanssa. Onko asia heistä ok? Kuinka mahdolliset vahingot, katoamiset jne, rarkaistaisiin.
Sitten hankkisin varalaitteita riittävän määrän (vaikkapa yhteistyössä koti ja koulu-yhdistyksen kanssa).
Sitten kokeilisimme asiaa esim. joissakin luokissa. Toimiiko?
Hyvät ohjeet.
VastaaPoistaAika lailla juuri noin sitä jo toimitaan, meillä ja monessa muussa paikassa.
Yhteiset pelisäännöt on kyllä kirjaamatta - mikä ei ole kovin ihme, kun väitetään perustuslakia loukattavan. Eihän sellaista kukaan halua säännöksi kirjata.
Nyt mennään kokeiluhengellä - katsotaan mikä toimii ja mikä ei. Mutta eipä tämäkään tasa-arvoa lisää, ainakaan kuntien ja koulujen välillä. Toiset meistä ovat valmiimpia kokeilemaan, toiset kaipaavat ohjeita kunnalta, oph:lta, ministeriöltä, eduskunnalta.
Mielenkiintoisia aikoja eletään.
Martti, tuo ohjeesi on siis minusta hyvä.
VastaaPoistaOnko se sinusta linjassa alkuperäisen ajatukseksi kanssa; sehän vain korostaa eri koulujen erilaisuutta ja niiden kykyjen/tekojen vaikutusta yhden lapsen kokemaan koulunkäyntiin.
Minusta tästä on todella vaikea lausua mitään sellaista, joka yhtä aikaa kunnioittaisi opettajan ja koulun autonomiaa ja samalla edistäisi tasavertaisuutta nuorten välillä.
Hienoa, Mikko!
VastaaPoistaEdelleen minusta tasa-arvon ja ihan praxiksen kannalta paras vaihtoehto on, että koululla on laitteet, esim. tabletit, joita käytetään luokka kerrallaan vuorollaan.
Mutta, jos määrärahatilanne vain kurjistuu- niinkuin kai vielä pitkää käy - on kai pakko kokeilla vaihtiehtoa B KimmoK:n tasa-arvoa suojelevin reunaehdoin- mutta vain, jos niistä pidetään kiinni. Ts. yhdessä opetusryhmässä aina, kun yhdellä(kin) on oma laite, muille on oltava koulun laite. Jos omaa laitetta käytetään yksin, muillakin on oikeus käyttää varalaitetta yksin (ei ryhmässä). Jos omaa laitetta käytetään ryhmässä, varalaitteita voi olla vähemmän.
Tämä edellyttää, että rahaa riittää varalaiteiisin ja verkko kestää.
Mutta jos tarkastelemme tasa-arvoa yhtä ryhmää laajemmin, prosessia ei saa toteuttaa vain yhdessä koulussa. Se pitäisi toteuttaa kaikissa.
Martti
Kiitos Martti kirjoituksestasi ja tästä yhteisestä ajattelusta.
VastaaPoista