MEDIATIEDOTE
Espoon demarien valtuustoryhmä vaatii:
Erityisoppilaiden koulukuljetusten turvallisuus ja laatu taattava Espoossa välittömästi !
Espoon koulujen lukuvuosi on alkanut luokattomasti koulukuljetusten osalta. Koulukuljetuksista on tehty useita reklamaatioita, vaikka koulua on käyty vasta muutama päivä. Koulukyytien on tultava sovittuun aikaan. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevia lapsia ja nuoria ei missään olosuhteissa saada jättää kotipihoille oman onnensa nojaan ilman saattajaa.
Espoon Vammaisneuvoston varapuheenjohtaja Mika-Erik Walls on saanut parin viikon aikana erittäin paljon huolestuneiden vanhempien yhteydenottoja.
– Taksikuljetusten laatu ja turvallisuus on ykkösasia; varsinkin erityisen tuen tarpeessa olevien ja vammaisten – siitä ei saa säästää missään olosuhteissa laadun kustannuksella.
Espoon demarien valtuustoryhmä vaatii, että koulukuljetusten turvallisuus on taattava. Kuljetukset on hoidettava joka päivä niin, ettei lasten, nuorten tai aikuistenkaan turvallisuus vaarannu eikä turvallisuudentunne järky. Pahoittelut eivät riitä. Toimintaa harjoittavalla yrityksellä on nyt näytön paikka. Kaupungin on seurattava tarkasti tilannetta. Hankintatoimen on ryhdyttävä välittömästi toimiin tilanteen korjaamiseksi. On uskallettava kysyä, tehtiinkö virhe, kun koulukuljetukset kilpailutettiin alueellisesti eikä kuljetustyyppiin perustuen. Aikaisemmin erityistä huolenpitoa vaativien lasten kuljetukset kilpailutettiin erikseen. Näin turvattiin henkilökunnalta vaadittava erityisosaaminen.
Lisätietoja
Markku Sistonen
Espoon sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja
046-8773884
Mika- Erik Walls,
Espoon kaupunginvaltuuston varavaltuutettu ja Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan jäsen
0400-511417
RAHOITUSJÄRJESTELMÄ JASON RAYMOND OF FINANCE CIRCLE LOAN INC: n avusta (fundingloanplc@yahoo.com TAI Soita / Teksti +14067326622) ..
VastaaPoistaOlen Nathan Davidson liikemies, joka pystyi elvyttämään kuolevan liiketoimintaansa jumalallisen lainanantajan avulla, joka tunnetaan Jason Raymondin rahoittajana CIRCLE INC: n toimitusjohtajana. Olen asunut 1542 Main St, Buffalo, NY. aloittaa liiketoiminta, ratkaista velkasi, laajentaa nykyistä, tarvitset rahaa ostaa tarvikkeita. Onko sinulla ollut ongelma yrittää saada hyvää luottojärjestelyä, haluan sinun tietävän, että RAHOITUSRYHMÄ INC on oikea paikka ratkaista kaikki taloudellinen ongelma, koska olen elävä todistus ja en voi vain pitää sitä itselleni kun muut etsivät tapaa saada taloudellisesti nostettua .. Haluan, että kaikki ottaisit yhteyden tähän jumaliseen lainanantajaan muiden yksityiskohtien tietojen avulla, jotta voimme osallistua tähän hienoon tilaisuuteen Sähköposti: fundingloanplc@yahoo.com TAI Soita / Teksti +14067326622