Kiitokset

Kiitokset

torstai 10. elokuuta 2017

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokous 17.8.

ASIALISTA

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
2.  Pöytäkirjan tarkastajan valinta

3. Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2017 talousarvion ja strategian osavuosikatsaus 2 tilanteessa 31.7.2017

Toimintatulojen ennustetaan ylittävän (po. varmaankin alittuvan MH)  talousarvion noin 0,8 milj. eurolla, johtuen varhaiskasvatuksen asiakasmaksumuutoksesta aiheuttamasta tulovajeesta sekä vammaisten lasten iltapäivä- ja lomahoidon kustannusten ylityksistä (???)

Toimintamenojen ennustetaan ylittyvän yhteensä noin 1,4 milj. euroa, johtuen mm. siitä että Rinnekoti koulun opetus siirtyy Postipuun koulun alaisuuteen 1.8. lukien. Lisäksi vammaisten lasten iltapäivä- ja lomatoiminnan ennustetaan ylittävän talousarvion.

Oppilasmäärä on perusopetuksessa 7.8.2017 tilanteen mukaan 27 999 eli 807 oppilasta enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.

Syksyn alkaessa 3052 perusopetuksen oppilasta (11 %)  ja 443 lukion opiskelijaa (9 %) opiskelee väistössä muissa kuin koulun omissa tiloissa. yksyllä uusina väistävinä kouluina aloittaa Haukilahden yläkoulu nihtisillan kiinteistössä ja Pohjois-Tapiolan lukio siirtyy Otaniemeen Aalto -yliopiston tiloihin niin, että Auroran koulu (po Aarnivalkean  koulu)  voi siirtyä Pohjois-Tapiolaan.

4 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön vuoden 2017 talousarvion ja strategian osavuosikatsaus 2 tilanteessa 31.7.2017

5 Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan muuttaminen

6 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokousaikataulu kaudelle 2017-2018

Esitys:

Syksy 2017
ke 20.9.2017
ke 25.10.2017
ke 22.11.2017
ke 13.12.2017

Kevät 2018
ke 24.1.2018
ke 14.2.2018
ke 21.3.2018
ke 18.4.2018
ke 16.5.2018
ke 13.6.2018

7  koulu -hankkeen tarveselvitys

Koulu tulisi Niittykumpuun.  Tavoitteena on toteuttaa perusopetuksen (1. vaiheessa alakoulu) ja päiväkodin (6-8 ryhmää) toimitilat kolmessa vaiheessa muutostyönä ja uudisrakennushankkeena Niittykumpuun. Kyseessä on vuokratilahanke kiinteistöihin, joiden omistaja on Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Varma. Tavoitteena on, että hankkeen ensimmäisen vaiheen tilat olisivat käyttöönotettavissa viimeistään alkuvuonna 2019. Mikäli muutostöihin päästään vuoden 2018 alussa on varauduttava siihen, että tilat ovat käyttöönotettavissa vasta syyskauden 2019 alussa.

8 Koulukuljetuksen ja matka-avustuksen myöntämisperiaatteiden muuttaminen

Lautakunnan päätettäväksi esitetään, että vammaiselle oppilaalle, joka opiskelee perusopetuslain 28 §:n mukaisessa muussa kuin kunnan osoittamassa koulussa, voidaan myöntää koulukuljetusetuus yhdenvertaisuuslain mukaisena kohtuullisena mukautuksena, jos se asiassa esitetty selvitys ja olosuhteet huomioiden on perusteltua.

9 Oikaisuvaatimus peruskoulun kuvataiteen päätoimisen tuntiopettajan valinnasta (työavain 3-568-17)

Kyse on Järvenperän koululle sijoitetusta virasta,

10 Päätökset ja kirjelmät
11 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset
12 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen viranhaltijoiden sekä varhaiskasvatusjaoston päätökset
13 Peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien nimeämisen valmistelu
14 Aarnivalkean koulun johtokunnan vaali
15 Auroran koulun johtokunnan vaali

Esim. Auroran koulun osalta:
valitsee Auroran koulun johtokuntaan toimikaudeksi 2017-2021 seuraavat henkilöt:

Jäsen/Henkilökohtainen varajäsen
1. Susanna Korpijaakko-Öhman/ Miia Kivivuori
2. Mirja Lehti/ Anja Kauppi
3. Jarno Jäppinen/ Tony Öhman
4. Olli-Pekka Pärssinen/ Mika Kuhanen
5. Laura Romppanen/ Sari Hokkanen

Henkilökunta:
1. Sanni Ramm-Schmidt/ Marjo Lehtinen
2. Pekka Viinikka/ Mika Kemppinen

nimeää johtokunnan puheenjohtajaksi Susanna Korpijaakko-Öhmanin ja varapuheenjohtajaksi Mirja Lehden.
 
16 Eestinkallion koulun johtokunnan vaali
17 Friisilän koulun johtokunnan vaali
18 Hansakallion koulun johtokunnan vaali
19 Iivisniemen koulun johtokunnan vaali
20 Jalavapuiston koulun johtokunnan vaali
21 Jousenkaaren koulun johtokunnan vaali
22 Jupperin koulun johtokunnan vaali
23 Kantokasken koulun johtokunnan vaali
24 Karamzinin koulun johtokunnan vaali
25 Karhusuon koulun johtokunnan vaali
26 Kilon koulun johtokunnan vaali
27 Koulumestarin koulun johtokunnan vaali
28 Laajalahden koulun johtokunnan vaali
29 Lahnuksen koulun johtokunnan vaali
30 Latokasken koulun johtokunnan vaali
31 Lintulaakson koulun johtokunnan vaali
32 Lintuvaaran koulun johtokunnan vaali
33 Laurinlahden koulun johtokunnan vaali
34 Lähderannan koulun johtokunnan vaali
35 Mankkaanpuron koulun johtokunnan vaali
36 Matinlahden koulun johtokunnan vaali
37 Meritorin koulun johtokunnan vaali
38 Mikkelän koulun johtokunnan vaali
39 Niipperin koulun johtokunnan vaali
40 Niittykummun koulun johtokunnan vaali
41 Nöykkiönlaakson koulun johtokunnan vaali
42 Perkkaanpuiston koulun johtokunnan vaali
43 Päivänkehrän koulun johtokunnan vaali
44 Rastaalan koulun johtokunnan vaali
45 Sepon koulun johtokunnan vaali
46 Soukan koulun johtokunnan vaali
47 Sunan koulun johtokunta
48 Taavinkylän koulun johtokunnan vaali
49 Toppelundin koulun johtokunnan vaali
50 Tuomarilan koulun johtokunnan vaali
51 Westendinpuiston koulun johtokunnan vaali
52 Viherkallion koulun johtokunnan vaali
53 Ymmerstan koulun johtokunnan vaali
54 Keinumäen koulun johtokunnan vaali
55 Koulumäen koulun johtokunta
56 Merisaappaan koulun johtokunnan vaali
57 Espoonlahden koulun johtokunnan vaali
58 Järvenperän koulun johtokunnan vaali
59 Karakallion koulun johtokunnan vaali
60 Leppävaaran koulun johtokunnan vaali
61 Lintumetsän koulun johtokunnan vaali
62 Mankkaan koulun johtokunnan vaali
63 Nöykkiön koulun johtokunnan vaali
64 Saarnilaakson koulun johtokunnan vaali
65 Tapiolan koulun johtokunnan vaali
66 Juvanpuiston koulun johtokunnan vaali
67 Kalajärven koulun johtokunnan vaali
68 Kilonpuiston koulun johtokunnan vaali
69 Kirkkojärven koulun johtokunnan vaali
70 Kuitinmäen koulun johtokunnan vaali
71 Martinkallion koulun johtokunnan vaali
72 Olarin koulun johtokunnan vaali
73 Postipuun koulun johtokunnan vaali
74 Ruusutorpan koulun johtokunnan vaali
75 Saunalahden koulun johtokunnan vaali
76 Vanttilan koulun johtokunnan vaali
77 Veräjäpellon koulun johtokunnan vaali
78 Espoonlahden lukion johtokunnan vaali
79 Leppävaaran lukion johtokunnan vaali
80 Olarin lukion johtokunnan vaali
81 Tapiolan lukion johtokunnan vaali
82 Espoon yhteislyseon koulun ja lukion johtokunnan vaali
83 Haukilahden koulun ja lukion johtokunnan vaali
84 Kirstin koulun ja Hösmärinpuiston koulun johtokunnan vaali
85 Pohjois-Tapiolan koulun ja lukion johtokunnan vaali
86 Viherlaakson koulun ja lukion johtokunnan vaali

1 kommentti:

  1. RAHOITUSJÄRJESTELMÄ JASON RAYMOND OF FINANCE CIRCLE LOAN INC: n avusta (fundingloanplc@yahoo.com TAI Soita / Teksti +14067326622) ..

    Olen Nathan Davidson liikemies, joka pystyi elvyttämään kuolevan liiketoimintaansa jumalallisen lainanantajan avulla, joka tunnetaan Jason Raymondin rahoittajana CIRCLE INC: n toimitusjohtajana. Olen asunut 1542 Main St, Buffalo, NY. aloittaa liiketoiminta, ratkaista velkasi, laajentaa nykyistä, tarvitset rahaa ostaa tarvikkeita. Onko sinulla ollut ongelma yrittää saada hyvää luottojärjestelyä, haluan sinun tietävän, että RAHOITUSRYHMÄ INC on oikea paikka ratkaista kaikki taloudellinen ongelma, koska olen elävä todistus ja en voi vain pitää sitä itselleni kun muut etsivät tapaa saada taloudellisesti nostettua .. Haluan, että kaikki ottaisit yhteyden tähän jumaliseen lainanantajaan muiden yksityiskohtien tietojen avulla, jotta voimme osallistua tähän hienoon tilaisuuteen Sähköposti: fundingloanplc@yahoo.com TAI Soita / Teksti +14067326622


    VastaaPoista