Kiitokset

Kiitokset

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Espoon demarit hienosti esillä Demokraatissa

Tipsu,  Jukka, Markku ja Maria. Mainio nelikko edustaa
espoolaisia demareita Demokraatin haastattelussa.
TÄMÄN keskiviikon DEMOKRAATISSA ovat espoolaiset upeasti näkyvissä.  Etusivulle asti puffattu Espoon aukeama on otsikoitu komeasti "Nyt on sauma räväyttää kunnolla". Tavoitteeksi on  asetettu 11 nykyisen lisäksi jopa 8 uutta paikkaa. On siinä haastetta. Vaikka valtuutettujen määrä kasvaa. Vaikka Kokoomuksen ehdokaslistalta jääkin  pois kovia nimiä.  Vaikka Perussuomalaisilla  ei ole oikein linjaa, kuinka Espoota tulisi kehittää.

Mutta perusteita uhoon on. Pienellä valtuustoryhmällä on saatu paljon aikaan:
- Metro tulee.
- Sosiaali- ja teveyspuolelle on saatu lisää rahaa.
- Vanhuspalveluiden kriteereissä ei hinta yksin ratkaise vaan myös laatu.
- Koulujen iltapäivätoiminnan leikkauksia on torjuttu.

Mainiosti toimitetussa jutussa nousevat hyvin esiin espoolaisdemarien keskeiset näkemykset:
- Palveluiden yksityistämiselle loppu; lääkäripalveluissa on jo kaaos.
- On hyvä, että puolueiden  erot ovat tulleet näkyviin.
- Peruskoulun on  oltava rittävän hyvä. Eliittikouluja ei tarvita.
- Espoo olkoon  jatkossakin itsenäinen.
- Syrjäytyminen on estettävä
- Yhteiskuntatakuu nuorille!
- Emme hae kuuta taivaalta vaan järkeviä ratkaisuja tavallisten espoolaisten hyväksi.

LYHENNELMÄ jutusta löytyy myös demokraatin nettisivuilta. Tässä linkki.

DEMOKRAATIN keskiviikon numerossa espoolaisväriä tuovat  myös terävä Maria Guzenina-Richardssonin kolumni vanhusten vaipoista ja eräästä espoolaisrehtorista tehty aukeaman juttu otsikolla "Lapsen kohtaaminen on koulupäivän kohokohta" :-) ks. tarkemmin tästä linkistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti