OLIN niiden ensimmäisen 100 joukossa, jotka ilmoittautuivat tänään klo 17.30 alkaneeseen Kuntavaalien nettikeskusteluun. Keskusteluun osallistujille lähetettiin linkki. Softana oli Adobeconnect. Lopulta meitä oli paikalla noin 30 eri puolilta Suomea.
OPETUSMINISTERI Jukka Gustafsson puhui puolisen tuntia (tulitikkulaatikon kokoisena). Ruudun oikeassa reunassa oliva diat ja Jukan naaman alla chat-taulu, jossa osallitujat kommentoivat kuulemaansa ja muutakin.
PÄHKINÄNKUORESSA kuvaisin keskustelua näin:
- Peruskoulu on suomalaisten ylpeyden aihe- ja demarien silmäterä.
- Hallitus satsaa nyt yli 80 miljoonaa korvamerkittyä rahaa mm. opetusryhmien pienentämiseen.
- Opettajia halutaan kuunnella. Jokaisella on oikeus kiusaamattomaan kouluun (aina vängästi sanottu). Jokaiselle on myös oikeus tukeen.
- Koulujen tulee saada rahaa tarpeiden mukaan
- Koulujen erilaistuminen on pysäytettävä. Jokaisen lähikoulun on oltava riittävän hyvä.
- Hyvät tavat ovat demareille tärkeitä.
- Kurinpitoon tulee opettajille uusia keinoja. Jälki-istuntoa halutaan modernisoida.
- Osallistujat olivat huolissaan erityisluokkien katoamisesta, koulujen lakkauttamisesta, putteellisista kouluterveydenhuollosta, epäonnistuneista opettajista.
- Itse tungin chattiin huolta koulujen sisäilmaongelmista ja muistutin pedagogisen hyvinvoinnin merkityksestä. Koulun ongelmat eivät poistu kuritusta lisäämällä.
PUHUJAN kuva saisi olla suurempi. Osallistujien ääntä ei saatu kuulumaan. Mutta ihmiset olivat oikein tyytyväisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti