Kuvassa kaupunginjohtaja Mäkelä ja valtuuston varapuheenjohtaja Torkki, joka toimi seminaarin puheenjohtajana. |
TEORIAA esitteli ensin ohjelmajohtaja Päivi Hoverfält. Hän on tehnyt paljon töitä tällä alueella ja on mm. väitellyt tohtoriksi muutosohjelmien käynnistyksestä.
Ohjelmajohtaminen
Ohjelmajohtaminen (program management) on kymmenisen vuotta vanha idea. Suomen kuuluisin osaaja tällä alueella on Kone oy. Ohjelmajohtaminen on yksi johtamisen muoto. Siinä johdetaan kehittämistä. Sen avulla haetaan keinoja strategian toteuttamiseksi käynnissä olevista projekteista; niitä priorisoidaan ja koordinoidaan. Vältetään päällekkäisyyksiä. Saadaan synergiaetuja.
Espoossa ohjelmajohtamisen avulla toteutetaan seuraavan neljän vuoden ajan viittä tärkeäksi koettua teemaa, joista yksi on nuorison voimaannuttaminen. Kullekin ohjelmalle laaditaan visio ja asetetaan hyötytavoitteet. Neljää vuotta ei suunnitella valmiiksi, vaan ohjelma toimii joustavasti, inkrementalistisesti, kuten Martti Tieaho otetta kuvasi.
Näiden edetään:
- Mitä hankkeita on nyt? (On siis oltava selvillä missä nyt ollaan, kuten Veikko Simpanen yksinkertaisti)
- Tarvitaanko uutta?
- Ohjelma koostuu projekteista ja toimenpiteistä.
- Katsotaan, millaisia resursseja on käytettävissä.
- Määritellään ohjelmajohtamisen paikka; Ohjelmilla ei saa sotkea arkea.
- Kehitetään kevään aikana ohjelmajohtamisen mallia; sellaista ei ole valmiina.
- Tuetaan sen kehittelyä projektilla ja ohjausryhmällä
- Määritellään eri toimijoiden vastuut, toimivalta, päätöksenteko ja suunnitellaan seuranta ja arviointi, viestintä (asiakirjat, työkalut) ja luodaan johtamisen työkalut.
Kutakin kehittämisohjelmaa ohjaa ohjausryhmä, jossa on viisi luottamushenkilöä ja viisi virkamiestä. Luottamushenkilöt on valtuusto valinnut. Kaupunginjohtaja valitsee virkamiehet.
Nuorison voimaannuttamisohjelman omistaja on Sampo Suihko. Ryhmän luottamushenkilöt on esitellyt aiemmassa blogilastussa. Tässä linkki sinne.
Lisäksi kullekin ohjelmalle nimetään virkamiehistä ohjelmapäällikkö, joka hoitaa käytännön asiat. Hänelle varataan työaikaa.
Ohjelmalla on selkeä elinkaari. Näin se etenee:
- ohjelmaidea
- valmistelu - aihio, 10.6. päättyy
- suunnittelu 4.12
- toteutus
- vuosi 2014
- vuosi 2015
- vuosi 2016
- lopetus
- hyötyjen jälkiseuranta
- kirkastettava tehtävä
- rekrytoitava henkilöt
- tehtävä alustava sidosryhmä- ja riskianalyysi
- ja valittava mittarit
NÄMÄ Ohjelmat ovat Espoon investointi kehittämiseen. Aikaisemmista kokeiluista tunnistetaan seuraavia haasteita:
- liian abstraktit tavoitteet
- ei resursseja
- ei toimivaltaa
- ei saa huomiota ylhäältä
- ei toimivaltaa suhteessa muuhun toimintaan
- ei priorisoida
- käyttöönottoon ei panosteta
- ei ole tarvittavaa muutosjohtamisen osaamista.
- panostetaan suunnitteluun
- selkeä ohjelman rooli, tavoitteet, rajaukset, rajapinnat
- selkeä toimintatapa ja vuosirytmi
- jaamme aktiivisesti kokemuksia ja hyviä käytänteitä
- jatkuvan parantamisen idea
Kaupungnjohtaja halusi vielä nostaa esiin eräitä tärkeitä seikkoja.
- Ohjelmajohtamisella ohjataan kehittämistä tärkeimpiin tavoitteisiin. Meillä on 500 projektia, eikä kaikista ole riittävää tietoa.
Ohjelmiin tulee mukaan poliittista ohjelmaa, mutta mielessä on pidettävä:
- Linja-johto johtaa linjaa, ohjausryhmä ohjelmia.
Esimerkkinä Nuorten elinvoimaisuus
Tavoite on edistyä oikeasti, eikä vain hallinnollisesti.
- nuoristakuun toteutumisessa
- presidentti Niinistön aloitteissa
- konkreetti tavoite voi olla: kaikille espoolaisille kesäharjoittelupaikka (mukaan yritykset, järjestöt jne) ja kaikille espoolaisnuorilla harrastus .
- Tavoitteiden lisäksi on tärkeää löytää konkreetit mittarit.
OHJAUSRYHMÄLLÄ on operatiivinen vastuu projektisalkusta
- Projektit priorisoidaan. Vain parhaat pannaan liikkeelle. Mietitään sidosryhmät ja varmistetaan niiden osallisuus, Mäkelä totesi.
Open Space-vaihe
Tämän jälkeen kaupunginjohtaja lähetti valtuutetut ideoimaan eri ohjelmia.
- Aineisto kerätään, ja ohjausryhmät saavat sen syötteeksi.
Valtuutetut syöksyivät sitten kehitysohjelma-aihoiden kimppuun ja ideoivat niiden sisältöjä yhteistoiminnallisesti pari tuntia. Itse en voinut muiden sitoutumusten vuoksi osallistua Open Space-vaiheeseen.
KORPILAMMELLA esitetty kuva täsmensi aikalailla Markku Markkulan antamaa preppausta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti