! Kello 17.35 kaupunginjohtaja esittelee metropolialueen esiselvitystä. Kokouksen alku hieman lykkääntyy. Ei haittaa, sillä maha on täynnä upeaa siikaa. 15.4. valtuustolle pidetään kuntauudistus-seminaari klo 16-18.
Listalla ovat (ainakin) seuraavat asiat:
(1) Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
(2) Pöytäkirjan tarkastajien valinta
(3) Espoon äänestysaluejaon muuttaminen
(4) Toimivallan siirto Verohallinnolle kunnallis- ja kiinteistöveroista vapauttamisesta (Kv-asia)
(5) Muutos Espoon ja Kauniaisten kaupunkien sekä Kirkkonummen kunnan ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintasopimukseen
! Asiat 1-5 menivät läpi kovaa vauhtia
(6) Blominmäen osayleiskaavan hyväksyminen, alue 620 000 (Pöydälle 25.2.2013)
Tämä on demareille tärkeä asia. Olin jättänyt jo edellisessä kokouksessa ryhmän yhdessä laatiman toivomuksen, jota oli hiottu ihreiden ryhmän kanssa. Sanamuotoa hiotaan vielä maanantaina. Sovittiin, että minä käyn pöntössä esittämässä asian.
![]() |
Martin tulikaste valtuustopöntössä. KUVA: Markku
Sistonen
|
"Valtuusto toivoo, että ennen Blominmäen jätevedenpuhdistamon asema kaavan käsittelyä kaupunginhallitukselle esitetään suunnitelma siitä, miten mahdollisessa hätäylivuototilanteessa varmistetaan, ettei Espoonjokeen johdeta jätevesiä, jotka aiheuttaisivat haittaa joen arvokkaalle jalokalakannalle tai Espoonlahden natura-alueen uhanalaiselle meriuposkuoriaiskannalle."! Valtuustoryhmien neuvottelukunta päätti tehdä kompromissin; lisäysesityksen, jossa luvattiin selvitys toukokuun kokoukseen. Vihreät tekivät esityksen pöytäämisestä. Kohta äänestetään.
Pöytääminen kaatui. Nyt keskustelu jatkuu. Joitain toiveita hyväksyttiin. Neuvottelukunnan esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
! Klo 19.30 -20.00 Valtuustolla oli kahvitauko. Nyt olemme taas palannneet saliin. Keskustelu terveyskeskusasioista jatkuu.
(7) Valtuuston työjärjestyksen 5 §:n mukainen luettelo vireillä olevista valtuustoaloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä.
(8) Valtuustoaloite Espoon terveydenhoitopalvelujen saatavuuden ja laadun parantamiseksi
Tästä asiasta demarit tulevat tekemään perustellun palautusesityksen. Sanamuoto hiotaan vielä maanantaina, mutta itse asia ilmenee medialle eilen lähetetystä tiedotteesta.
Mediatiedote
Julkaisuvapaa heti
" Espoon demarien valtuustoryhmä vaatii hätäohjelmaa terveyskeskusjonojen purkamiseksi
Espoon valtuusto saa maanantaina käsiteltäväkseen virkamiesten selvityksen demarien vuonna 2011 tekemään aloitteeseen saada selvitys terveyskeskuspalveluiden ongelmista. Demarit eivät hyväksy selvitystä.
- Aloitteen jättämisen jälkeen (12.9.2011) – siis noin 1,5 vuoden ajan – Espoon terveyskeskusten jono-ongelma on edelleen kärjistynyt. Jonot ovat jopa viiden kuukauden mittaisia. Jopa terveyskeskusjonoon pääseminen on muodostunut todelliseksi ongelmaksi.
Terveyskeskuspalvelujen saanti on vakava ja todellinen uhka tavallisten espoolaisten terveydelle, kertoo ryhmän puheenjohtaja Markku Sistonen.
Demariryhmä tulee esittämään, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten, että vastauksessa esitetään konkreettinen ja yksityiskohtainen, toteuttamiskelpoinen ja välittömästi toimeenpantava hätäohjelma terveyskeskusten jonojen poistamiseksi.! Tiukka keskustelu alkaa. Sistonen sai ensimmäisen puheenvuoron. Neuvottelukunta hyväksyi demarien esityksen. Keskustelua riitti, sitten Kokoomuksen uusi valtuutettu Laiho meni kannattamaan palautusta, ja keskustelu oli pakko lopettaa. Varmaan hävettää. Lopulta palautus hyväksyttiin yksimielisesti Nyt kello on 21.05.
Ohjelma on laadittava viipymättä. Jonoista on päästävä eroon. Jokaisen espoolaisen on päästävä nopeasti terveyskeskukseen, Espoon sosialidemokraattinen valtuustoryhmä vaatii."
(9) Valtuustoaloite vapaan matkustusoikeuden myöntämisestä rollaattorilla kulkeville.
! Juvosen (PS) aloite hyväksyttiin yksimielisesti.
(10) Valtuustoaloite Espoon tilastrategian laatimisesta ja tilakustannusten seurannan uudistamisesta
! Hyvää yötä! Kokous päättyi ennätysaikaisin klo 21.30.
ESITYSLISTA liitteineen löytyy osoitteesta http://espoo04.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames
Kokousta voi myös seurata netistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti