Demarien Jarkko, Veikko, Helena ja Martti istuivat kiltisti pulpetissa. |
VALTUUSTON koulutussarjassa oli vuorossa sivistystoimi. Toimialajohtaja Sampo Suihko esitteli ensin toimialaa kokonaisuutena, ja sitten kukin tulosyksikön johtaja omaansa- noin 10 minuutissa.
Sivistystoimi on valtava toimiala; se vastaa mm. päivähoidosta. kasvatuksesta, koulutuksesta vauvasta vaariin. Siihen kuuluu vapaa-aikaa, liikuntaa, nuorisotoimintaa, kirjastoa, teatteria, museoita, sinfoniettaa, esikuntaa, Omniaa....Kokonaisuus on hieman valinkauhassa; moni johtaja on siirtynyt/siirtymässä eläkkeelle ja organisaatioita jumpataan.
Suihkoa selvästi innosti hallituksen asettaman tavoite tehdä Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi vuonna 2020. Konkreettina työvälineenä tulee olemaan Espoon Kesu.
- Kun Kesu tuodaan valtuustoon, saadaan käydä näiden seinien sisällä ensimmäinen kunnan koulutuspoliittinen keskustelu ainakin 25 vuoteen, Suihko hehkutti.
Nuorisotoimenjohtaja Lasse Talasma johtaa pientä, mutta sitkeää tulosyksikköä. |
TILAISUUDEN lopussa oli puolisen tuntia aikaa kysymyksille. Minä sain hehkuttaa uusien ohjelmaryhmien innovatiivisuutta.
Jäin vielä tilaisuuden jälkeen toviksi keskustelemaan mm. Barbro Högströmin, Lasse Talasman ja Sampo Suihkon kanssa.
HIEMAN harmitti tilaisuuden järjestäjien kannalta, että niin moni valtuustopulpetti oli tyhjä. Marina koskee myös omaa ryhmää! Mutta niinpä meille paikalletulleille riitti useampia ihania lohi- ja juustoleipiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti