Takana kaksi päivä kuntapolitiikkaa. Neljän vuoden välein pidettävät kuntapäivät olivat myönteinen kokemus. Järjestelyt pelittivät, aikataulut pitivät, puheissa oli itua ja ruokaa oli. Kaikki kokouspäätökset tehtiin esitysten mukaan. Espoota koski lähinnä päätös että Ari Konttas (kok.) tuli valituksia Kuntaliiton valtuuston.
ON oikein hyvä, että tällaisissa seminaareissa ohjelma on väljä. Monen mielestä parasta olikin vaihtaa ajatuksia tuttujen ja entisten vieraiden kanssa. Ja onhan se hulppeaa tavata tai edes kaukaa katsella pitkän poliittisen uran tehneitä puurtajia. Minä bongasin ainakin Arja Alhon, Terho Pursiaisen ja Pekka Saurin. Oikein puhumaan pääsin mm. Maarit Feldt-Rannan, Lyly Rajalan, Pentti Tiusasen ja Raija Vahasalon kanssa. Missasin (tai sitten ei ollut paikalla) Kauko Juhantalon.
Tosi antoisia keskusteluja (lyhyita ja ptkiä) sain käydä paitsi Sistan, myös Jari Anderssonin, Kurt Bymanin, Mikael Erikssonin, Anna Helinin, Laura Kiijärven, Ari Kontaksen, Tuomas Kurttilan, Ville Lehtolan, Antti Lindtmanin, Meri Lumelan, Heta Ravolainen- Rinteen, Heikki Sepän, Jouni J. Särkijärven ja Kurt Torsellin ja Kristiina Wikbergin kanssa. Kiitos älykkäistä kohtaamisista. Keitätköhän näen ensi kerralla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti