Kiitokset

Kiitokset

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Espoon demarit puolustavat palveluita


MEDIATIEDOTE 3.11.-13
Julkaisuvapaa heti

Espoon demarit puolustavat palveluita
Espoon demarien budjettineuvottelija Markku Sistonen on saanut demarien talousarvioseminaarissa selkeät eväät keskiviikkona 6.11. alkaviin budjettineu-votteluihin. Lähdemme puolustamaan kuntalaisten palveluita, Sistonen kertoo.

Demariryhmän puheenjohta-jasta tilanne Espoossa on erikoinen; Kokoomusryhmä ampuu kokoomuslaisen kaupunginjohtajan esitystä alas. Espoon Demarit olivat omassa talousarvioseminaarissaan yksimielisesti palveluja turvaavan kaupungin-johtajan puolen äyrin veronkorotuksen takana. Sillä katettaisiin noin 1/4 menojen ja tulojen välisestä kuilusta.
– Ilman veronkorotusta Espoo ei pysty järjestämään lakisääteisiä palvelujaan, Sistonen perustelee. Espoon asukasmäärä kasvaa joka vuosi 4000:lla. He tarvitsevat lisää palveluita. Korotuksen jälkeenkin Espoon veroprosentti olisi manner-Suomen toiseksi alhaisin.

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys on tiukka. Neuvotteluissa demarit tulevat tekemään lisäysesityksiä mm. vanhusten, toimeentulotuen ja erityissairaanhoidon palveluihin varattuihin määrärahoihin. Rahaa tarvitaan lisää myös koulujen ja päiväkotien korjauksiin ja väistotiloihin.

- Esityksemme tulevat kuitenkin olemaan maltillisia, Sistonen lupaa.

Maaliskuussa 2014 valtuustolle tullaan esittämään talouden tasapainotus- ja tuottavuus- ohjelma, jolla tavoitellaan 70 miljoonan euron tuottavuusparannusta valtuustokauden aikana. Demarien keinovalikkoon eivät kuulu Kokoomuksen ehdottamat yt-neuvottelut.
 – Eivät todellakaan. Nyt on tärkeää turvata kuntalaisten palvelut, ja se edellyttää, että henkilöstö sitoutetaan aikaisempaakin paremmin. Irtisanomisilla ja lomautuksilla uhkailemalla se ei onnistu, Sistonen kertoo. Jos on välttämätöntä, niin leikkausvaraa löytyy ennenaikaisista, suurista investointisuunnitelmista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti