MINULLA on suuri ilo olla mukana Suuntana työelämä-tapahtumassa Sellossa lauantaina 16.11. 2013 klo 12-15. Olen siellä NOW- nuorten elinvoimaisuus ohjelmaryhmän puheenjohtajan ominaisuudessa kertomassa ohjelmasta klo 13.15. Ohjelman omistajaa sivistytoimenjohtaja Sampo Suihoa haastatellaan noin klo 15. Mukana on muitakin ohjelmaryhmämme toimijoita. mm. Merja Nordling, Anitra Ahtola (tanssiryhmineen) ja Mikael Eriksson.
Päivän teemana on nuorten työllistyminen, työtaito-valmennus, työelämässä tarvittavan osaamisen kehittäminen.
Tarjolla on tietoa, neuvoja, opastusta
työpaikoista
työnhakemisesta
työelämässä tarvittavista valmiuksista
työllistymiseen, työnhakemiseen ja osaamisen kehittämiseen tarjolla olevasta tuesta
oman osaamisen ja valmiuksien kehittämisestä
kertoa myös työnantajille esim. sanssikortista
Nuorilla on tilaisuus mm.
tavata TE-toimiston edustajia ja saada tietoa työnhakemisesta
tavata yrittäjiä ja kuulla heidän näkemyksiään työssä tarvittavista taidoista ja valmiuksista
tavata Espoon kaupungin rekryn edustajia ja kuulla kaupungin tarjoamista työmahdollisuuksista
harjoitella oman cv:n ja työhakemuksen tekemistä
harjoitella työpaikkahaastattelua
tavata erilaista tukea tarjoavien tahojen edustajia ja keskustella omasta tilanteesta
kysyä, keskustella, pohtia, saada ideoita, saada tukea
kuulla muiden nuorten kokemuksia
Tapahtumaa ovat olleet järjestämässä Nuorten elinvoimaisuus-ohjelma ja sen toimijat, Työhönvalmennuskeskus, Omnian ammattiopisto ja aikuiskoulutus, nuorten työpajat, OmniaShop, Espoon yrittäjät, Te-toimisto, Helsingin seudun kauppakamari, Vamos- työ, Nuorten yES-BOX, InnoEspoo, nuorisopalvelut, Työtaitaja- hanke, Espoon kaupungin rekry jne.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti