Rinne vs. Urpilainen. Retorinen analyysi

Kuvakaappaus Yle-Areenan sivuilta  A-studio-ohjelmasta .

A-STUDIOSSA eilen 30.4. klo 21.05 alkaen ottivat yhteen SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ja haastaja Antti Rinne. Katsoin kaksintaistelun tänä aamuna Yle-Areenalta.  Vaikka olenkin julkisesti ilmoittanut äänestäväni puoluekokouksessa istuvaa puheenjohtajaa (ja niin myös teen), uskon, että varsin moni koki Antin pärjänneen paremmin.  Miksi? Keskustelua kannattaa analysoida retoriikan (puheopin) näkökulmasta.

KLASSISESSA retoriikassa hyvää puhujaa kuvaa kolme käsitettä ethos, logos ja pathos.

LOGOS
Urpilainen oli selvästi fakta-asioissa vahva asiantuntija.  Luvut olivat oikeita, ja hän pääsi korjailemaan Rinteen pikkuvirheitä. Molemmat argumentoivat loogisesti, mutta niin, että pidempiä keskustelusyklejä ei syntynyt. Puheenvuorot jäivät usein monologeiksi. Rinne syytti Urpilaista siitä, että maassa ei ole teollisuuspoliittista ohjelmaa. Urpilainen vastasi: tulee. Rinne kyseenalaisti yhteisöveron dynaamiset vaikutukset. Nähdyt investoinnit eivät johdu siitä.  Urpilainen puolustautui.

Urpilaisen argmenttien logiikka perustui ajatukseen valtiosta lähinnä fasilitaattorina, mahdollistajana (teollisuudelle ja yrityksille).  Rinteen valtio oli aktiivisempi toimija, joka tulee ja pelastaa ennen muuta työttömät. Konkreetti ehdotus oli valtion omaisuuden myynti (1,9 miljardi) ja koko tuon rahan suuntaaminen työpaikkoihin.

Urpilaisen  puhe  oli minun korvissaani ekonomistista, hän näytti tuntevan talouden logiikan. Rinteen logiikka oli arkisempaa ja ihmislähtöisempää.  Syntyi mielikuva, että Rinne puhuu alhaalta ja läheltä ja konkreetisti,  Urpilainen yläviistosta ja kaukaa ja käsitteellisesti korkealla.

Logoksen haaste TV:ssä on, että puhe pitää aina sovittaa kuulijoille. Nyt ohjelmaa katsovat "kaikki".  Kuulosti siltä, että Urpilainen halusi vakuuttaa  ainakin  luottoluokista päättävät tahot sekä investointeja Suomeen harkitsevat yritysjohtajat. Kansan on tärkeää kuulla totuus. Rinne puhui enemmän työttömille ja vähäosaisille.

PATHOS
Hyvä puhuja sytyttää ja saa kuulijat innostumaan. Kumpikin puhuja oli vakava. Turhankin vakava. Urpilainen toki yritti hymyillä mm.viimeisen kysymyksen kohdalla: jatkaisiko hän Rinteen voittaessa valtiovarainministerinä. Huumoria ei käytetty lainkaan. Ohjelmassa oli clipsi Urpilaisen starttitilaisuudesta, jossa hän innosti omia tukijoitaan (minusta hieman jäykästi). Rentous puuttui.

ETHOS
Kolmas hyvän puhujan kriteeri on ethos: Onnistuuko puhuja vakuuttamaan kokonaisolemuksellaan kuulijat siitä, että hän on hyvä ihminen ja hyvällä asialla. TV-ohjelmassa oli clipsi, jossa viitattiin Antin taloussotkuihin. Toimittaja ei varmaankaan tehnyt sitä vahingossa.

Ethokseen liittyy käsite humiliaatio, nöyryys. Kuinka puhuja puhuu itsestään ja toisista? Miltä hän näyttää? Kumpikaan ei pröystillyt vaatteilla. Rinne istui rennosti ylänappiauki, hieman kumarassa.

Vieraat saivat esitellä toisensa.  Rinne esitteli Urpilaisen nätisti, Urpilainen Rinteen piikikkäästi. Urpilainen puhui paljon, oli nopeampi ottamaan puheenvuoron, puhui päälle. Ethoksen kannalta Rinne oli sivistynyt, ja antoi naisen puhua.

Kumpikin rakensi kuvaa itsestään hyvän tekijänä. Urpilainen Suomen pelastajana. Tuloerot ovat kaventuneet. On säädetty soiidaarisuusvero, kiristetty pääomaveroa ja  perintöveroa. Rinne tosin kumosi: Osinkotulot ovat vain laman vuoksi laskeneet.

Urpilainen esitti tavoitteina pyrkimyksiä, jotka eivät ole kaikista hyviä: työurien pidentäminen, opiskeluaikojen lyentäminen, velkaantumisen pysäyttäminen (tai tarkemmin ne toki ovat hyviä tietyille ryhmille).

Rinteestä syntyi kuva "Suomen Joutsenena", joka tulee ja pelastaa oman  onnensa nojaan jätetyt työttömät.  Työhön pakottamisesta ei hyvää seuraa. Tarvitaan lisää työpaikkoja.  Työpaikkoja katoaa. Meillä on 340 000 työtöntä (72 % työllisyysaste). Otetaan velkaa. Sitä ei kannata maksaa nyt pois, kun korot ovat alhaiset. Hän myös nosti esiin sen, että yritykset eivät ole isänmaallisia vaan tekevät vain kannattavaa bisnestä. Hallituksen ratkaisujen arvon ratkaisee se, miten ne vaikuttavat heikompiosaisiin.

SUMMAA
Lähtöasetelma oli, että Rinne haastaa Urpilaisen. Urpilainen puolustautuikin molemmin käsin terhakkaasti. Rinne säilytti koko ajan rauhallisuutensa.  Rinne ei hyökännyt, ja asetelmaa oli myös toisinpäin. Urpilainen olikin retorisesti haastaja ja Rinne se, joka haastettiin.

Tapaa puhua voi myös tarkastella narratiivisesti. Millaista tarinaa puhuja kertoo? Urpilainen kertoo tarinaa suurissa vaikeuksissa ja pahassa maailmassa elävästä pienestä Suomesta, joka selviytyy sopeutumalla ja myös ikäviä asioita tekemällä. Hallitus on tässä pelastaja, joka auttaa niitäkin, jotka eivät vielä tiedä apua tarvitsevansa. Ja tärkeä sankari on valtiovaranministeri. Pahoja ovat ahneet veroparatiisiin omaisuuttaan kätkevät. Rinne kertoo tarinaa SDP:stä, joka keskittyy pelastamaan työttömät vaikka velalla rahoitettavien, valtion luomien uusien  työpaikkojen avulla. Hän ei nosta itseään toisten yläpuolelle, vaan puhuu porukoista. Pahoja ovat globaalit yritykset.  Sanaa kapitalistit ei käytetty, mutta sitä sillä tarkoitettiin.

RETORIIKAN harrastelijana  antaisin Rinteelle seuraaviin yhteenottoihin neuvon: 95 %:sti juuri samalla tavalla. Hyppysellinen huumoria. Muutaman aivan uusi avaus. Hymyä. Urpilaiselle antaisin neuvon:  Lisää rentoa rauhallista kuuntelua.  Vähemmän sanoja. Ei päälle puhumista. Ei selittelyä. Kannattaa olla tietoinen siitä, että nyt valittu tapa puhua tulee yläviistosta. Se puhuttelee verot maksavaa, vielä solidaarista keskiluokkaa. Mutta se voi jättää heikko-osaisimmat kylmiksi. Äänestyksen puoluekokouksessa voittaa se, joka koskettaa molempia ryhmiä.