Perjantaina 9.5.
AAMUPALA Hotelli Lakeuksessa oli maukas Piirikokous oli peruttu, ja niinpä kävellen hallille sivistyspoliittisen valiokunnan kokoukseen. Kokous alkoi kello 7.30. Jäljellä on vielä 3/4 ohjelman sivuista.
KOKOUSTA voi seurata suorana netissä:
http://www.mediaserver.fi/live/sdp
Kokous
KOKOUS alkoi jo klo 8. Kello 9 alkoi puheenjohtajan valintaprosessi. Ensimmäisenä lauteelle nousi Antti Rinne. Hänellä on 15 minuuttia aikaa. Ja saman verran on luvassa Jutta Urpilaiselle.
RINTEESEEN kanavoituu tyytymättömyys alhaiseen kannatukseen ja siihen, että SDP ei tunnu oikien olevan uskottava vastavoima oikeistolle. Hän vaatii toimintakulttuurin uudistamista, yhteisiä päätöksiä ja yhteistä tekemistä. Sanavalikko on terävää: globaali kapitalismi, kyykytys, ahneuden maailma, pelottelu....
Puoluevaltuuston puheenjohtajan vaali
Puheenjohtajaksi on kolme ehdokasta: Pentti Arajärvi, Tarja Filatov ja Jukka Kärnä. Nyt he pitävät esittäytymispuheenvuoronsa. Ja sitten tulee minuutin mittaisia kannustuspuheenvuoroja. Sitten äänestetään.
Ohjelmien hyväksyminen
SIVISTYSPOLITTINEN valiokunta lopulta hylkäsi ohjelman. Sitä ei tuoda huomenna saliin.
Puoluekokousillallinen klo 20
SEN VERRAN jo väsytti, että päätin jättää illallisen väliin ja mennä aikaisin nukkumaan. Huomenna on vielä täysi päivä.

MOLEMMAT pitivät hyvät puheet. Jutta oli koonnut yhteen demarien kultakausille yhteisiä tekijöitä: 1. Tulevaisuussuuntaisuus. 2. Tavoitteiden realistisuus (talouden reunaehtojen hyväksyminen) ja 3. On juuri käyty voimakas linjakeskustelu. Jurpilainen päätti puheensa retorisesti hyvin:
- Urpilainen ei luovuta. Moni suomalainen tietää sen. Ja sen, että myöskään SDP ei luovuta!
NYT sivistyspoliittinen valiokunta poistui salista, jossa oli jonossa 64 kannatuspuheenvuoroa ehdokkaille. Tavoitteena on käydä ohjelmaa läpi.
SALIIN palattiin äänestämään. Ääntenlaskun aikana moni ehti käydä syömässä. Minäkin. Äänestys oli tiukka, ja Rinteen Antti voitti. SDP sai uuden puheenjohtajan. Sitten kuultiin kummankin sopuisat puheet.
PUOLUESIHTEERIKSI oli tasan yksi ehdokas: Reijo Paananen. Sen jälkeen pidettiin ruokatauko.
TAUON aikana kokoontui Uudenmaan ryhmä. Huonoja uutisia. Näyttää siltä, että Uusimaa on saamassa puolueen johtoon (vain) kaksi paikkaa. Rinne lasketaan yhdeksi. Jos varapuheenjohtajaksi valitaan Antti Lindtman, MGR:ää ei voida valita puoluehallitukseen. Tämä uutinen herätti paljon kiukkua. Neuvottelu jatkuvat.
VARAPUHEENJOHTAJAEHDOKKAIDEN esittelyt olivat hyviä. Niiden jälkeen sivistyspoliittinen valiokunta palasi taas ohjelmatyöhön. Sitten äänestettiin. Listalla oli neljä nimeä. Kolmelle sai antaa ääniä (3-2-1). Ääntenlasku kestää ja kestää. Sillä aikaa käsitellään aloitteita.
TÄSSÄ TULOKSET: Varapuheenjohtajiksi valittiin Antti Lindtman 889, Sanna Marin 724, Krista Kiuru 650 (Eero Vainio 586).
Puoluevaltuuston puheenjohtajan vaali
Puheenjohtajaksi on kolme ehdokasta: Pentti Arajärvi, Tarja Filatov ja Jukka Kärnä. Nyt he pitävät esittäytymispuheenvuoronsa. Ja sitten tulee minuutin mittaisia kannustuspuheenvuoroja. Sitten äänestetään.
Ohjelmien hyväksyminen
SIVISTYSPOLITTINEN valiokunta lopulta hylkäsi ohjelman. Sitä ei tuoda huomenna saliin.
Puoluekokousillallinen klo 20
SEN VERRAN jo väsytti, että päätin jättää illallisen väliin ja mennä aikaisin nukkumaan. Huomenna on vielä täysi päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti