JUKKA Kivi haastoi facebookissa ihmiset kertomaan, millä perusteella he aikovat demarien jäsenvaalissa äänensä kansanedustajaehdokkaille antaa. Vastauksista syntyy induktiivisesti kuva hyvän ehdokkaan piirteistä.
MUTTA mitäpä, jos asiaa tarkastelisi teoriasta käsin, deduktiivisesti. Ranskalainen, nyt jo edesmennyt sosiologian professori Pierre Bourdieu loi ns. kulttuuripääoman teorian. Tein ilman lupaa ja omin päin sen pohjalta leikkimielisen testin, jonka avulla voi arvioida, onko jostain henkilöstä menestymään politiikan kannalta. Mutta ennen testiä, esittelen lyhyesti Bourdieun mainion teorian.
Politiikka kenttänä
MONI tunteekin Bourdieun kulttuuripääoman teorian. Politiikka on yksi kenttä, jolla hänen mukaansa kerätään ja käytetään monenlaista pääomaa. Pääomaa on neljänlaista: taloudellista, kulttuurista, sosiaalista ja symbolista.
Pääsy politiikan kentälle edellyttää, että tulokas omaksuu kentän säännöt ja toimii (ainakin aluksi) niiden mukaan. Esim. käy kokouksissa, puhuu puolueen käsittein, tulee yhteisiä linjauksia jne.
Sen jälkeen jokainen yrittää muuttaa sääntöjä niin, että kentällä arvostettaisiin yhä enemmän sitä pääomaa, jota tulokkaalla on. Esim. hän on perehtynyt johonkin erikoisalaan -vaikkapa koulutukseen. Niinpä hän avaa keskusteluja juuri tästä teemasta.
Politiikan kentällä käydään jatkuvaa taistelua kentän herruudesta. Taistelua käydään käyttämällä omaa rahaa (Esim. tarjoilu, ilmoitukset...), keräämällä kulttuuripääomaa ( esim. mainetta puolueen piirissä arvostetuissa asioissa, menestymällä äänestyksissä...), sosiaalisilla suhteilla (luomalla suhteita ihmisiin , joilla on arvostettu asema puolueessa- esim. kunnallisjärjestön puheenjohtajaan) ja symbolista pääomaa (esim. hankkimalla puolueessa arvostettuja titteleitä, esim. valtuustoryhmän tiedottaja).
Kenttien herruudesta taistellaan. Kukin toimija käyttää jo hankkimaansa pääomaa kentällä, vaihtaa esim. taloudellista pääomaa kulttuuriseen, sosiaaliseen tai symboliseen. Pääomalle haetaan yhä parempaa korkoa yrittämällä vaihtaa sääntöjä (esim. niin, että juuri sitä arvostetaan, mitä itse tekee ja osaa), mutta vain sen verran, ettei kenttä romahda (jolloin omakin pääoma menettää arvonsa) - mikä saa tietysti vanhoilla säännöillä hyvin pärjäävät takajakoilleen.
Bourdieun mukaan kentällä toimitaan intuitiivisesti (ei tietoisesti) ns. oman habituksen pohjalta. Habitus on omaksuttu tapa toimia, systeemi, joka koostuu havainto- ja arvottamisjärjestelmistä: mistä ihminen on kiinnostunut jne. Habitus syntyy ennen muuta kotikasvatuksessa, mutta myös harrastuksissa jne. Se on käytännön tajua, kuinka pitää toimia, pelisilmää.
Eri taustoista politiikan kentälle tuleville on erilainen tapa toimia. Jo kotona on voitu panostaa polittiiseen toimintaa, lasta on ohjattu esim. Nuoriin Kotkiin.
Leikkimielinen, omatekoinen testi: Menestynkö politiikan kentällä?
OHJE: Annan itsellesi pisteitä sen mukaan, kuinka hyvin väite sopii sinuun. Punainen = ei lainkaan, keltainen = kuten keskiverto tuntemasi puoluetoveri. Vihreä = poikkeuksellisen hyvin.
Vihreästä vastauksesta saat yhden pisteen. Punaisesta yhden - pisteen. Keltaisesta et saa mitään.
HABITUKSENI
1. Hallitsen pelisäännöt, joita politiikassa tarvitaan
2. Minulla on tosi pitkä kokemus politiikasta
3. Toimin ja lapsena politiikassa
4. Toimin jo nuorena politiikassa
5. Minulla on selkeä poliittinen näkemys.
TALOUDELLINEN PÄÄOMASI
6. Minulla on paljon omaisuutta
7. Aion käyttää vaalityöhön reilusti omaa rahaani
8. Aion kerätä huomattavasti tukirahaa
9. Aion käyttää vaalityöhön huomattavasti aikaa
KULTTUURINEN PÄÄOMA
10. Näyn mainiosti valtakunnan tason puoluetoiminnassa
11. Juttujani julkaistaan mediassa
12. Minua haastatellaan mediaan
13. Nimeni tunnetaan äänestäjien keskuudessa
14. Toimin aktiivisesti kunnan tason politiikassa
15. Toimin aktiivisesti omassa osastossani
16. Olen aktiivisesti mukana telttatapahtumissa
17. Olen saanut läpi merkittäviä aloitteita
18. Tukiryhmäni toimii aktiivisesti
19. Näyn ja vaikutan sosiaalisessa mediassa
20. Minulla on sosiaalisessa maailmassa (fb ja twitter) paljon seuraajia
21. Olen saanut vaaleissa huomattavia äänimääriä
22. Olen saanut läpi puolueessa esittämiäni muutoksia ja ideoita
23. Minut tunnetaan aktiivisuudestani
24. Olen varma, että olen oikeassa puolueessa
SOSIAALINEN PÄÄOMA
25. Olen mukana merkittävissä valtakunnan tason verkostoissa
26. Olen mukana merkittävissä kuntatasonv verkostoissa
27. Puolueessa valtakunnallisesti arvostetut toimijat pitävät minuun yhteyttä
28. Puolueessa kunnan tasolla arvostetut toimijat pitävät minuun yhteyttä
29. Tukiryhmääni kuuluu puolueessa arvostettuja henkilöitä
30. Olen hyvin tunnettu
SYMBOLINEN PÄÄOMA
31. Minulla on puolueessa arvostettua osaamista osoittavia tutkintoja
32. Ammattiani arvostetaan puolueessa
33. Minulla on merkittäviä valtakunnan tason luottamustoimia
34. Minulla on merkittäviä kunnallistason luottamustoimia
35. Minulle on myönnetty puolueen ansiomerkkejä tai muita tunnustuksia
36. Saan todella paljon positiivista palautetta tekemisistäni
LASKE pisteesi vihreät - punaiset = _____
NO, miltä näyttää? Mitä asiaa voisit skarpata?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti