ENSIN oli hyvä mieli. Pieni ruumiillinen aherrus teki varmasti hyvää keholle. Sitten tuli huono mieli. Säästin 25 €. Hyvä minulle. Mutta se sama summa on pois autopesulan työntekijöiden palkoista. Ja kun riittävän moni pesee autonsa itse, työpaikkoja lähtee varmasti.
OLEMME siirtyneet itsepalveluyhteiskuntaan. Maksamme itse laskut. Vaihdamme kesärenkaat alle. Lähetämme kirjeiden sijaan sähköpostia. Tilamme elektoroniikkaa netistä. Juomme pohjat jo kotona. Mittaamme itse verenpaineen. Tankkaamme polttonesteen itse. Pesemme itse pyykit ja auton. Osa leikkaa kotona hiuksetkin. Tunnen tyypin, joka korjaili liimalla hampaitaankin.... Ja samalla katoaa ammatteja, ja erityisesti niitä ammatteja, joihin pääsisi alhaisemmalla koulutuksella, jopa hieman vajaalla työkyvyllä jopa heikommalla suomenkielen taidolla.
TÄMÄN päivän uutiset kertovat työttömyyden kasvaneen jälleen viime kesästä. Olemme nyt noin 10 %:ssä. Olemme kaikki omaksuneet käsitteen hiilijalanjälki ja oppineet tuntemaan syyllisyyttä osuudestamme ilmaston lämpenemiseen. Pitäisikö meidän opetella tuntemaan syyllisyyttä myös osuudestamme työn katoamiseen. Millainen työllisyysjalanjälki minusta jää?
HAASTAN meidät kaikki pohtimaan, haluammeko omalla toiminnallamme kiihdyttää työn katoamista. Vai onko se luonnonvoiman kaltainen ilmiö, jolle ei voi mitään? Vai onko se ylikansallisten firmojen syy, johon ei lainkaan vaikuta kuluttajien käyttäytyminen?
Voisimmeko oikesti - jos niin päätämme - yhdessä pehmentää rakennemuutoksesta johtuvaa syrjäytymiskehitystä luomalla uudelleen tai ainakin suojelemalla palvelualojen työpaikkoja?
Mutta ehkä se ei ole mahdollista eikä edes tärkeää? Voin olla väärässä. Olen usein väärässä.
ITSE aion kuitenkin seuravalla kerralla viedä autoni taas pestäväksi. Ja ehkä vahattavaksikin....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti